Avicii nälvii Ruotsin viisuvoiton tuonutta kappaletta: Se on huonoin kuulemani versio David Guettan kappaleesta

17.06.2015 07:58 -

Ruotsi voitti euroviisut tänä vuonna kappaleella Heroes. Kyseistä kappaletta on verrattu laajalti David Guettan Lovers On The Sun -kappaleeseen. Guettan kanssa yhteistyötä tehnyt Avicii kertoo, että viisuvoiton napannut kappale on vain versio Guettan alkuperäisestä kappaleesta.

Jo neljän kuukauden ajan ihmiset ovat verranneet euroviisuvoittaja Måns Zelmerlöwin Heroes-kappaletta David Guettan Lovers On The Sun -kappaleeseen. Guettan kappaletta tuottanut ruotsalainen EDM-tähti Avicii sivaltaa oman maan miestä pahemman kerran.

Associated Pressin haastattelussa Avicii sanoo Heroes-kappaleen olevan versio Guettan kappaleesta.

— Se oli huonoin kuulemani versio Guettan kappaleesta. Kiva kuitenkin, että hän voitti. Ainakin hän teki jotain merkityksellistä, vaikka kyseessä olisikin Davidin biisi, Avicii sanoo.

Kaikesta huolimatta Avicii kertoo olevansa tyytyväinen Ruotsin euroviisumenestyksestä. Kun mukaan lasketaan vielä Ruotsin kuninkaalliset häät ja Prinsessa Madeleinen ja hänen puolisonsa Chris O'Neillin toisen lapsen syntymä, niin ruotsi on EDM-tähden mukaan hyvin esillä maailmalla.

— Tänä vuonna Ruotsi on ollut jälleen otsikoissa ympäri maailmaa. Tuntuu siltä kuin Ruotsi olisi jonkinlainen supervoima hetken aikaa.

Muistuttavatko kappaleet sinusta toisiaan? 

Heroes: 

Lovers On The Sun: 

Kappaleet yhdistettynä: 

 

Kuva: Eurovision.tv/Per Kristiansen

(Nova/Associated Press) 

 

Kilpailut

Uusimmat