Enbuske & Linnanahde Crew ei jatku televisiossa

12.06.2015 14:12 -

Tuomas Enbusken ja Aki Linnanahteen luotsaama tv-ohjelma ei saa jatkoa ainakaan ensi syksynä. 

Aki Linnanahde ilmoittamaa omistamansa Bulimedian kotisivuilla ohjelman tulleen tiensä päähän — ainakin toistaiseksi.  

— Innokkaimmat ovat tyrkyttäneet jo vieraitakin syksyn ohjelmiin. Nyt on oikea aika laittaa faktat tiskiin ja kertoa, että ohjelma ei jatku. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet ammatillisesti hienoja, Linnanahde kirjoittaa. 

Linnanahde ylistää juontopariaan kirjoituksessaan vuolaasti. 

— Tuomaksen ansiota on, että suostuin palaamaan tuottajan hommista takaisin eturiviin muutaman vuoden tauon jälkeen. Ei se meidän ensimmäinen tuotantokausi Subillakaan mitään paraatimarssia ollut, mutta saimme kuitenkin uuden ohjelmapaikan MTV3:n puolelta ja sitten alkoi tapahtua. Käsikirjoittaja Jari Keräsen liityttyä tiimiimme syntyi lumipalloefekti, joka lopulta konkretisoitui Venla-patsaaseen viime tammikuussa.

Tuulitunneli-ohjelmassakin juontanut Linnanahde paljastaa, että jotain suurta on kuitenkin Suomen tv-rintamalle suunnitteilla. 

— Meillä on uuden tiimin kanssa valmisteilla uusi, entistä isompi ohjelma, josta sitten lisää aikanaan. Nyt on kuitenkin aika nauttia kesästä, Linnanahde päättää kirjoituksensa. 

(Nova/Bulimedia) 

Kilpailut

Uusimmat