Venäjällä kirjeenvaihtajana toiminut Jarmo Mäkelä: Suomella on puolustuksessa hybridivihollisen mentävä aukko

22.05.2015 11:15 -

Rita Strömmerin haastatattelussa ollut entinen ulkomaantoimittaja kertoo Suomen ja Venäjän välisestä suhteesta — mitä meistä puhutaan Venäjällä?

Torstaisen Seitsemän oikein -ohjelman Ritan Strömmerin haastattelussa oli Venäjällä useasti asunut, eläkkeelle jäänyt ulkomaantoimittaja Jarmo Mäkelä. Noin tunnin mittaisessa keskustelussa puitiin Suomen ja Venäjän suhteita.

Itänaapurissa kirjeenvaihtajana työskennelleen toimittajan mukaan Suomesta puhutaan Venäjän mediassa nykyään huomattavasti enemmän kuin muutama vuosi sitten.

— Julkaistaan nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä artikkeleita, joita aikaisemmin ei julkaistu juuri ollenkaan.

Keskustelussa puhuttiin myös valtioden välisen propagandan vaikutuksesta. Mäkelän mukaan Suomella on puolustuksessa hybridivihollisen mentävä aukko.

— Niin kauan kuin aukko on auki, niin siitä tulee tavaraa, jolla pyritään vaikeuttamaan poliittisen johdon päätöksentekoa tekemällä ihmiset epätietoiseksi ja epäilemään poliittista johtoa, Mäkelä selittää.

Kuuntele mielenkiintoinen analyysi alta:

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat