Kauppatieteiden tohtori finanssialasta: Suomalaiset ovat itseasiassa aika pirun hyviä

27.04.2015 17:20 -

Kauppatieteiden tohtori ei ollut alun perin kauhean kiinnostunut kauppatieteistä, eikä erityisen hyvä oppilaskaan. 

Pekka Puustinen on kauppatieteiden tohtori ja toimii Sveitsissä St Gallenin yliopistossa vierailevana professorina. Alun perin Tampereelta kotoisin oleva Puustinen ei ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen tiennyt mitä tekisi.

— Lähdin varastomieheksi Meilahden sairaalaan Helsinkiin. Olen Kokemäeltä kotoisin, ja siihen aikaan oli tärkeää päästä muualle. Sehän on hienoa, jos lähtee tosi pienellä lusikalla ja pääsee pitkälle, Puustinen kertoo Tuomas Enbusken haastattelussa Seitsemän oikein -ohjelmassa.

Puustisen mukaan hän ei ollut alun perin kauhean kiinnostunut kauppatieteistä, eikä erityisen hyvä oppilaskaan. Maailmassa alkoi kuitenkin tapahtua etenkin finanssialalla. Digitaalisuus alkoi kiinnostaa ja sitä kautta Puustinen kirjoitti sekä gradun että väitöskirjan.

— Minusta on aina kiva, jos pystyy tähän tutkimukseen ja muutenkin liike-elämän kokonaisrunollisuuteen tuomaan pienen riimin, Puustinen tuumaa. 

Nykyisin Sveitsissä asuvan Puustisen mukaan ulkomailla ei tarvitse asua kauaakaan, ennen kuin suomalainen identiteetti alkaa vahvistua. Ensin ollaan kriittisiä, sitten tulee kaipuun vaihe.

— Itse häärään tuolla finanssipuolella, niin minulle on tullut hyvin vahva näkemys siitä, että suomalaiset ovat itseasiassa aika pirun hyviä.

Kuuntele 27.4. Novan taajuudelta tullut lähetys kokonaisuudessaan.

Kuvat: Kaisa Honka

(Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat