TV-tuottaja Saku Tuominen saamattomuudesta: Jos tarvitaan joku tekemään jotain, kaikki alkavat katsoa varpaitaan

22.04.2015 16:40 -

"Suomessa eniten tällä hetkellä vaivaa se, että olemme mestareita suunnittelemaan, pohtimaan, perustamaan työryhmiä ja hieromaan leukaa."

Legendaarinen televisiotuottaja Saku Tuominen on kyllästynyt suomalaisten saamattomuuteen. Asioita kyllä suunnitellaan, mutta toteuttaminen unohtuu. 

— Suomessa eniten tällä hetkellä vaivaa se, että olemme mestareita suunnittelemaan, pohtimaan, perustamaan työryhmiä ja hieromaan leukaa. Olemme hyviä toteamaan, että "onpa mielenkiintoinen idea", mutta todella vähän on innostunutta tekemistä, Tuominen kertoo Marco Bjurströmin haastattelussa Seitsemän oikein -ohjelmassa.

Tuomisen mukaan häntä kiinnostaa se, miten ihmiset reagoivat hyviin ideoihin. Usein kuulee vastauksen "tehdään". Toteuttamisesta puhutaan kuitenkin passiivissa. Tuomisen mielestä passiivi pitäisi unohtaa ja keskittyä työtehtävien jakamiseen selkeästi henkilöiden kesken.

— Sen huomaa myös vanhempainillassa. Jos tarvitaan joku valvomaan tai tekemään jotain, niin kaikki alkavat katsoa varpaitaan. Mielestäni kaivataan enemmän kokeilua. Hyväksytään se, ettei kaikki toimi täydellisesti.

Tuominen haluaisi olla ihminen, joka tarttuu työhön pelkäämättä ja on ahkera. Hän tykkää tehdä erilaisia asioita, mutta muistuttaa, kun tekee paljon asioita, niin kaikki eivät toimi. Tuottaja yritti aikanaan luoda toimintamallin joka hyväksyi epäonnistumisen, mutta ihmiset eivät sisäistäneet sitä.

— Eihän kukaan pohjimmiltaan halua epäonnistua.

Kuuntele Novan taajuudelta 21.4. tullut haastattelu kokonaisuudessaan, niin saat selville millaisen uuden mallin Tuominen on kehitellyt epäonnistumisen hyväksymiseen.

(Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat