Uusi liikenneohjelma perjantaista sunnuntaihin: Mukana Jussi Halli ja Erkki Mustakari

19.02.2015 13:34 -

Radio Nova Liikenteessä muuttuu viikonloppuna Nova Racing Teamin toteuttamaksi nelituntiseksi. Tuttujen juontajien kuten Jussi Hallin ja Erkki Mustakarin lisäksi taajuudelle saadaan myös uusia ääniä: remmiin astuvat vuoden naisautourheilija 2005 Emma Kimiläinen ja "Suomen Hämiltön" Aleksi Halén.

Car talk -tyyppinen, moottori-intoilua sisältävä nelituntinen ohjelma kuullaan Novassa perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16-20.

– Se on uljas lähetysaika tällaiselle sisällölle, sanoo Novan ohjelmapäällikkö Samuli Aaltonen.

– Tutkimustenkin valossa ihmisen ajankäyttö on muuttunut iltapäivien osalta, kun monenlaiset aktiviteetit ovat siirtyneet yhä illemmaksi. Ajankäyttöä koskevien kuluttajatutkimusten lisäksi tiedän sen elämästä, veistelee Aaltonen.

– Ryntäily ja veivaaminen jatkuu lasten ja omien harrastusten ja venyvien työpäivienkin myötä yhä myöhempään iltapäivään. Vaikka eihän se mitään, jos on kunnon ohjelmaa radiossa.

Maanantaista torstaihin uuden ohjelma-ajan nimi on kuvaavasti Arkiralli, ja liikenteeseen painottuvasta iltapäivän ja alkuillan ohjelma-ajasta vastaa perjantaista sunnuntaihin Nova Raising Team, jossa kokeneet radiojuontajat Jussi Halli, Janne Virtanen ja Antti Haajanen saavat vaihtelevasti juontajapareikseen uusia kykyjä. Heitä ovat Emma Kimiläinen ja Aleksi Halén, kilpa-ajajia ja ajo-opettajia molemmat. Mukana tiimissä jatkaa F1-raporteistaan perinteeksi saakka tuttu Erkki Mustakari (alla).

Tämä rallihenkisesti nimetty tiimi hoitaa kaikkien kolmen päivän ohjelma-aikaa perjantaista sunnuntaihin klo 16-20 yhteisvastuullisesti niin, että äänessä on päivittäin kaksi tiimiläistä studiossa, sekä tilanteen mukaan "raportteja" sieltä, missä kukin liikkuu. 

Lisää Novan uusista ohjelmista:

Antero Mertarannan ensimmäinen vieras Radio Novassa: Timo Soini

Esa Saarinen Marco Bjurströmin ohjelmassa: kuuntele lähetys jälkikäteen!

Tuomas Enbuske avasi vahvasti uudella puheohjelmallaan – kuuntele lähetys

Radio Nova uudistaa konseptinsa ja ohjelmakarttansa 16.2. alkaen

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat