Uusimmat
Suosituimmat

Nooralotta Neziri: "Pitäkää Suomi kunnossa, me lähdemme valloittamaan Rioa!"

05.08.2016 08:45 - Iiro Myllymäki

Neziri lähtee olympialaisissa kilpailemaan ensisijaisesti Euroopan huippuja vastaan.

Pika-aitajuoksija Nooralotta Neziri, 23, lähti aamulla kohti elämänsä ensimmäisiä olympialaisia Rioon. Radio Novan Aamu haastatteli Neziriä juuri lähdön alla lentokentällä, ja Neziri kertoi suhtautuvansa olympialaisiin odottavaisin mielin. Kuukausi sitten Amsterdamin EM-kisoissa naista vaivasi pieni sairastelu, mutta tällä hetkellä nainen on täydessä iskussa.

- Kisoissa on tosi kovia eurooppalaisia. Voi olla hyvä ajatus, että lähden kilpailemaan niitä eurooppalaisia huippuja vastaan ja sitä kautta hätyyttelemään maailman kärkeä, Neziri sanoo.

Neziri uskoo, että Riossa on hyvät olosuhteet kilpailemiselle niin lämpötilojen kuin kaiken muunkin puolesta. Kisoja ympäröineet kohut, kuten mellakat ja zika-viruksen pelko, eivät naista huoleta.

Kirjoja ja ristikkolehti pitkälle lennolle

Pitkälle lennolle Neziri varustautui kirjoilla, musiikilla ja ristikkolehdellä. Oman lajinsa lisäksi Neziriä eniten Riossa kiinnostaa muut yleisurheilulajit, mutta myös uinti. Uinnissa on edustettuna Nezirin kotikaupunki Pori, kun Matti Mattsson pääsee kilpailemaan.

Viimeiset terveisensä suomalaisille ennen lennolle lähtöä nainen jätti hymyssä suin.

- Pitäkää Suomi kunnossa. Me lähdemme valloittamaan Rioa!

Kuuntele Nooralotta Nezirin haastattelu kokonaisuudessaan ylhäältä.

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10.

Aki Linnanahdetta tuuraamassa Mikko Suursalmi.