Haralan mukaan odotukset joukkuetta kohtaan olivat epärealistiset.
Pariisitar twistillä.
Orpo aikoo seurata muun muassa yleisurheilua ja judoa.
Olympialaisten isäntämaa on jälleen ilkivallan kohteena.
Useita kultia tuonut jääkiekkovalmentaja lähtee Italiaan.
Pariisin Olympialaiset starttaavat virallisesti perjantaina 26. heinäkuuta.
Ongelman korjaaminen voi viedä koko viikonlopun.
Presidenttipari matkustaa Ranskaan.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun hip hop -artisti kantaa olympiasoihtua.
Tämän vuoden olympialaisiin odotetaan ennätysmäärä yleisöä.
Suomen joukkueeseen kuuluu yhteensä 57 urheilijaa.
Suomen olympiajoukkue pukeutuu asuihin matkalla, avajaisissa, palkintojenjaossa, edustustilaisuuksissa ja vapaa-ajalla.
Yhdysvaltalainen keräilijä osti soihdun huutokaupassa 2014. Sittemmin soihtu on palautettu Suomeen rikostutkinnan kautta.
Heidi Suomi saapuu Eskon Seuraksi Suvin lomaillessa. Keskustelu herää asioista, joita on pakko tehdä, esimerkiksi kuplamuovin poksuttelu, vai voisiko sen jättää välistä? Samassa pohditaan naisen paikkaa autossa, onko se ratin takana vai apukuskina? Totta kai tunnelmoidaan myös Olympiamenestystä ja muita sankarieläimiä!
Olympialaishengessä Esko ja Suvi pohtivat urheilua ja sen luomia yllättäviä tilanteita, joissa reaktiot ovat yllättäneet jopa reagoijan itsensä. Sen lisäksi mietitään ratkaisua potkujen jälkeiseen aikaan, miten siitä tilanteesta kannattaa lähteä eteenpäin. Esko on myös laajentanut maustevalikoimaansa Hans Välimäen suosituksesta, kun suvi luottaa klassikon voimaan.
Virittäydy ajoissa television äärelle, mikäli haluat seurata suomalaisten taivalta.