Uusimmat
Suosituimmat

Tero Pitkämäki: Antti Ruuskanen on pahin vastustajani Riossa

05.08.2016 08:15 - Iiro Myllymäki

Aamulla Rion-matkansa aloittanut keihäänheittäjä kiittelee perhettään saamastaan tuesta olympialaisten alla.

Keihästähti Tero Pitkämäki, 33, lähti tänään aikaisin aamulla kohti Rion olympialaisia, ja Radio Novan Aamu sai mieheltä lentokentältä haastattelun tuoreimmista tunnelmista. Pitkämäellä on nyt uran neljännet olympialaiset edessä, ja miehen mielestä on aina suuri kunnia päästä olympialaisiin kilpailemaan.

- En ajatellut vuoden 2012 Lontoon olympialaisten jälkeen, että vielä Riossa heittäisin. Silloin oli uran lopettaminen lähellä. Hyvä että jatkoin, olen saanut kolme arvokisamitalia sen jälkeen, Pitkämäki kertoo.

Pitkämäen tunnelmat lähdön alla olivat innostuneet, mutta perhosia mies ei myöntänyt olevan vielä vatsanpohjassa. Pitkämäki uskoo, että Riossa olosuhteet olympialaisille ovat hyvät.

- Ilmasto on ainakin siellä kivantuntuinen, ja luulen, että kisakyläkin on ihan viimeisen päälle. Ei siellä mihinkään slummiin mennä, Pitkämäki sanoo.

Perheeltä maksimituki

Pahimmaksi vastustajakseen keihäskamppailussa mies mainitsee toisen suomalaisheittäjän, Antti Ruuskasen. Tämän vuoden keihäskisan tekee miehen mielestä jännittäväksi se, että monet heittäjät ovat kärsineet terveysmurheista ja pakka on kaikkinensa hyvin sekaisin. Pitkämäen veikkaus on, että kultamitali lähtee Riossa 89,18 metrin tuloksella.

Ainakaan kannustuksen puutteesta Pitkämäen menestys ei jää kiinni. Pitkämäen perheeseen syntyi juuri toinen lapsi. Kun perheellä on asiat hyvin, Pitkämäellä on positiivinen vire kisoja varten.

- Olen perheeltä saanut aika maksimituen. He ovat tässä täydellä sydämellä mukana, Pitkämäki kiittelee.

Tero Pitkämäen haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessan ylhäältä.

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10.

Aki Linnanahdetta tuuraamassa Mikko Suursalmi.