Kimmolla ei etene pimennysverhojen kanssa ja veden juonti askarruttaa. Onneksi Kimmo sai sentään sähkösopimuksen tehtyä alle kahdessa minuutissa. Miten Markus pärjää peili-illuusion kanssa?
Suvi on palannut lomalta ja hänestä on tullut oikea Lappi-asiantuntija. Hän on oppinut lomallaan kaiken poroista ja kiusallisista mokista. Eskolla on myös omia kokemuksia kiusallista tilanteista ja kuinka niistä selviytyä. Kaverin puolesta kyselen -osiossa mietitään työpaikkaromanssia, minkälaiset mahdollisuudet tässä on onnistumiseen, vai tuleeko tässä samat kommunikaatio-ongelmat kuin muissakin suhteissa?
Ihmisanatomian lisäksi syyniin joutuivat niin pihistelevät keski-ikäiset turistirouvat kuin holtittomasti navigoivat kiinalaisetkin. Anssi on palannut lomaltaan, mutta toiko hän mukanaan koronaviiruksen? Maito on asia, joka jakaa kansaa - tarvitseeko aikuinen sitä vai ei. Mitä mieltä sinä olet?
Tätä tänään lähetyksessä, kuuntele koko pätkä tästä!
Useat yritykset ovat kieltäneet romanssit työpaikoilla kokonaan.
Erityisesti äänekkyyttä ei katsota hyvällä työpaikoilla.
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, joten tärkeissä tilanteissa kannattaa vinkkiä ottaa asiantuntijoiden neuvoista.
Vain ajatustenlukija voi arvata, mitä toimenkuva pitää sisällään.
Muutamalla ohjeella voit löytää uudelleen intohimon työhösi.
Luulitko, että mokasit pahasti duunissa? Tämä video tuo lohdutusta 
Claire Shepherd sai pestin vähittäinkaupan parissa puhelinhaastattelun perusteella. Kun työnantajalle selvisi, että Clairella on tatuointeja käsissä, ei hän enää ollutkaan tervetullut töihin. 
Stressi saa suupielen nykimään pakonomaisesti ja naaman kramppiin. Tämän stressin lievittämiseen Kiinassa on otettu käyttöön ”No-Face Day”, päivä jolloin kasvot saavat toipua teeskenneltyjen ilmeiden pitkästä kimarasta naamarin alla.
Duunitori.fi-sivusto kertoo suomalaisen startup-yrityksen hakeneen työntekijää erikoisemmalla huumorilla höystetyn työpaikkailmoituksen avulla. Uudenmaan työ- ja elinkeintotoimisto kuitenkin poisti ilmoituksen palvelustaan. 
Spotifyn julkistamien tutkimustulosten mukaan musiikin kuuntelu työpaikoilla lisää työtyytyväisyyttä, yhteishenkeä ja luovuutta.
Tähän pureuduttiin tiistaina Radio Novan Konttorissa, kun Mato Valtonen selvitti juontajille, minkälainen on kiintiömulkvisti - ja mitä sellaiselle tulisi tehdä.
Konttorissa maanantaina vieraillut kouluttaja ja näyttelijä Sari Siikander antoi vinkkejä ihmisten kanssa olemiseen. Työpaikalla pitäisi muistaa paitsi kuunnella muita aidosti myös uskaltaa esittää puolivalmiita ideoita.