Radio Novan Aamussa Aki luettelee selviytymiskeinoja, joilla vaikea talvi taittuu. Minna käy läpi asioita, joita suomalaiset eivät halua kuulla, ja Aki varautuu lähtemään keskelle suurinta ostoshulinaa! Kuuntele jälki-istunto tästä!
Radio Novan Iltapäivän Mahtava marraskuu jatkuu, kun Suvin seuraksi studioon on saapunut parkettien partaveitsi Aki Riihilahti.
Renkaanvaihdon lisäksi talvikauteen siirryttäessä on tärkeää siirtyä myös itse talviajomoodiin. Hyvissä ajoin alle laitettujen talvirenkaiden ominaisuudet saattavat kuitenkin yllättää lämpiminä syyspäivinä.
Anssi on viivyttänyt renkaiden vaihtoa päivästä toiseen. Tänä aamuna talvi kuitenkin yllätti iltapäiväjuontajan ja töihin lähdöstä tuli yhtä isoa sirkusta.
Pääkaupunkiseudun poliisi muistuttaa, että nastarenkaat pitää vaihtaa kesärenkaisiin viimeistään nyt. Lain mukaan sään edellyttäessä nastarenkaita on saanut käyttää myös 13. huhtikuuta jälkeen.
Autoihin saa laittaa jo kesärenkaat, sillä talvirenkaiden käyttöpakko loppui. Pakollista vaihtaminen ei kuitenkaan ole.
Talvirenkaat on vaihdettava alle viimeistään 1.12. ja niitä on käytettävä lain mukaan helmikuun loppuun. Nastarenkaita on saanut käyttää 1.11. alkaen.
Talvirenkaiden vaihto on ajankohtaista. Tiet ovat jatkossa yhä useammin paikoittain jäisiä yön jälkeen. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että kuljettajat arvioivat kelin usein vähemmän liukkaaksi kuin se todellisuudessa on.
Kesärenkaiden vaihdossa ei kannata kiirehtiä ja lainsäädännön mukaan nastarenkaita saa käyttää aina, kun sää tai keli sitä edellyttää, muistuttaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Kesärenkaat saa vaihtaa aikaisintaan 1. maaliskuuta lähtien.
Talvi- ja nastarenkaita saa ja tulisi käyttää aina, kun sää tai keli niin edellyttää. Liikkuva poliisi muistuttaakin, että nastarenkaita saa käyttää aina, kun liukas keli on todennäköinen. Talvirenkaita tulee käyttää joulukuun alusta helmikuun loppuun.
Markkinoilla on useita eri merkkien kitkarenkaita, eikä oikean renkaan löytäminen ole helppoa.
Suomi siirtyy seuraavien viikkojen aikana talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin. Talvea ennakoivat nopeusrajoitukset tekevät tieliikenteestä turvallisemman, muistuttaa poliisi.
Nastarenkaat on vaihdettava kesärenkaisiin viimeistään 2.5. maanantaina.