Luovan tauon pitänyt Stina Girs vieraili Radio Novan Illassa. Uuden Mitä Madonna tekis -sinkun julkaissut laulajatar kertoi Okulle ja Eskolle, miksi hengähdystauko oli ajankohtainen ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut ja miltä tämä kaikki tuntui? Entä kuinka paljon artistia yhdistetään vielä Idols-kilpailuun? Kuuntele koko haastattelu.
Laulaja Stina Girsin mies kokkaa vaimolleen aterian, kun haluaa hemmotella häntä.
Laulaja Stina Girs kävi läpi elämänsä palapeliä viime vuoden aikana.
Vuonna 2011 debyyttialbuminsa julkaissut laulajatar Stina Girs julkaisee uuden albumin Labyrintti (30.1.), jota on työstetty kaikessa rauhassa yhdessä tuottaja Teropekka Virtasen kanssa.
Yö julkaisi 5.9. toisen singlen lokakuussa ilmestyvältä Hyvässä ja pahassa –albumiltaan. Jään sun viereen -kappaleella Ollin duettokumppanina vierailee Stina Girs.
Paluun tehnyt artisti kertoo kasvaneensa paljon kaksi vuotta kestäneen levyntekoprosessin aikana. Hän kertoo aloittaneensa nyt täysin puhtaalta pöydältä. 
"Ensimmäinen sinkku on tarinaltaan hyvinkin henkilökohtainen, liittyen omaan taannoiseen elämäntilanteeseeni ja kertoo juurikin siitä taistelusta, jonka olen käynyt läpi itseni kanssa uuden elämän aloittamiseksi."
Tänä syksynä MTV3 järjestää uuden Syksyn Sävel -laulukilpailun. Syksyn Sävel 2011 nähdään suorana lähetyksenä Finlandia-talolta lauantaina.