Energisistä keikoistaan tunnettu poppoo Portion Boys vieraili Radio Novan Illan Tähtivieraana. Kiireinen kesä on ohi ja bändi kertookin, miten heidän vauhti kiihtyy loppuvuotta kohden. Miten Esko Eerikäinen liittyy Portion Boyssin seuraaviin liikkeisiin ja mistä bändin nimi on alkujaan peräisin? Kuuntele kooste tästä.
Yhtyeen tunnetuimpia biisejä ovat muun muassa Kyläbaari ja Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo.
Forsbyn vaimo ja bänditoveri Tiina Forsby on ollut nettivihakohun keskiössä UMK-osallistumisen myötä.
JaloTiina kertoo Emma Gaalassa, miksi on nostanut häneen kohdistuvan kiusaamisen näkyvästi esiin.
UMK:ssa kilpailevan yhtyeen miesjäsenet julkaisivat kannanoton nettikiusaamista vastaan. Myös ikävien kommenttien kohteeksi joutunut Tiina Forsby kommentoi asiaa.
Uuden musiikin kilpailu huipentuu 25. helmikuuta.
Vauhdikkailla ralleilla suomalaiset valloittanut yhtye uskoo, että heidän meininkinsä voisi purra myös Euroviisuissa.
Matti ja Teppo esiintyvät Emma-gaalassa yhdessä Portion Boysin kanssa.
Portion Boys tunnetaan eurodance-soundistaan ja humoristisista kappaleistaan.
Kesälahti-kappaleessa ovat mukana Portion Boys sekä Pasi ja Anssi.
Nouseeko Pokemon-kappaleella tunnetuksi tullut Portion Boys kansainväliseen maineeseen?
Radio Novan Retroperjantaissa vieraillut Portion Boys nousi Spotify-listalle Pokemon-kappaleellaan.