Kuva: Ari Myllymäki

Portion Boys korostaa, ettei ole vain yhden hitin ihme: "Tässä on jo pitkä matka takana"

06.05.2022 14:15 - Riia Frost

Portion Boys tunnetaan eurodance-soundistaan ja humoristisista kappaleistaan.

Tällä hetkellä Suomen menestyneimpiin bilebändeihin kuuluva Portion Boys kävi Voice.fi:n haastattelussa keskustelemassa muun muassa siitä, miten yhtye sai alkunsa ja mikä on paras palaute, mitä bändi on saanut. Lisäksi eräs yhtyeen perustajajäsenistä kertoo, mikä sai hänet luopumaan tunnetusta karvalakki- ja mustavalkoperuukkibrändistään. Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Kun mainitsee yhtyeen Portion Boys, monelle tulee heti ekana mieleen megahitti Vauhti kiihtyy, jonka kertosäe on peräisin Matin ja Tepon kasarihitistä. Valitettavan moni ei kuitenkaan tiedä, että Portion Boys on ollut musiikkialalla jo kauan ennen kyseistä suurhittiään. Yhtyeen kymmenvuotiseen tuotantoon kuuluvat muun muassa menestyskappaleet Pumppaa, Sierralla Nevadaan ja Kuka pelkää leijonaa.

Yhtyeen jäesenet tunnetaan heidän taiteilijanimillään: Kenraali Vahva on yhtyeen räppäri ja yksi perustajista yhdessä tuottaja-dj El Meisselin kanssa. Positiivista energiaa hehkuva tanssija JaloTiina on yhtyeen ainoa naispuolinen jäsen ja Taiteilija Nieminen taas toimii bändin rumpalina. Portion Boysin uusin jäsen on laulaja A.P. Vuori, jota kuvaillaan yhtyeen omilla nettisivuillaan bändin omaksi Herkulekseksi.

Vaikka bilebändillä voisi olettaa olevan jonkinlainen kostea tervetuliaisrituaali uudelle jäsenelle, Vuori kuitenkin myöntää, ettei sellaista varsinaisesti ollut.

- Ehkä se on sitten se skumppapullon korkin avaaminen. Sanotaan näin, että ensimmäinen rituaali oli se, että tehdään sellainen biisi, joka menee suoraan Spotifyn Top 10 -listalle. Se on varmaankin ollut sellainen ensimmäinen tervetuliaislahja, Vuori toteaa.

- Suoraan keikalle vaan, eikä mitään rituaaleja, Nieminen lisää naurahtaen.

Vaikka kaikki viisi jäsentä ovat tulleet yhtyeeseen eri taustoista, heitä kuitenkin yhdistävät muun muassa halu menestyä, viihdyttää ja tuoda iloa kansalle musiikin avulla.

- Kyllä meitä yhdistää sellainen luova hulluus. Meillä on varmasti kaikilla antaa aika paljon persoonaa peliin ja varsinkin keikoilla meidän luova hulluus näkyy sellaisena yltiöenergisyytenä, JaloTiina kiteyttää.

- Sanoisin, että nämä ovat niitä kulmakiviä tälle meidän yhteiselle energiallemme, JaloTiina lisää.

Musiikkia huumorilla, mutta tosissaan

Portion Boys tunnetaan eurodance-soundistaan ja humoristisista kappaleistaan. Vaikka kappaleet tehdäänkin aina pilke silmäkulmassa, niin yhtye kuitenkin haluaa, että heidän bändinsä ja musiikkinsa otetaan tosissaan.

- Sillä halutaan viihdyttää ja välillä siellä on niitä vitsejä ja piilomerkityksiä matkassa. Olemme bändi, joka haluaa tehdä hyvää musiikkia ja joskus siellä valikoimassa on ollut joitakin tietynlaisia sananmuunnoksia. Lisäksi se, että porukka tykkää, on tavallaan sellainen oma statementtinsä sille, että kyllä tässä ollaan vakavissaan, Vuori toteaa.

- Tosissaan tehdään, mutta ei se aina niin vakavaa ole, Nieminen lisää.

Portion Boysin jäsenet El Meissel (vas.), Taiteilija Nieminen (vas. kesk.), A.P. Vuori (kesk.), Kenraali Vahva (oik. kesk.) ja JaloTiina (oik.). (kuva: Ari Myllymäki)

Portion Boysin tavoite on siis yksinkertainen: ilon ja hyvänmielen tuottaminen. Lisäksi yhtye pyrkii olemaan aina ajankohtainen kappaleidensa aiheissa. Esimerkiksi Kyläbaari-hitti kertoo ravintoloiden haasteista pandemian aikana ja Mieleni pahotin -kappaleessa käsitellään aiheita, joista useat pahoittavat mielensä. Portion Boysin jäsenet kuitenkin myöntävät, että välillä joutuu pohtimaan, miten humoristisesti ja suorasanaisesti kappaleita voi kirjoittaa.

- Onhan niistä välillä palaveerattu jotain. Esimerkiksi Elämäni ABC -biisissä vaihtui kokonaan sanat pariinkin kertaan, Vuori ja Nieminen paljastavat.

JaloTiinakin muistelee, kuinka Mieleni Pahotin -kappaleen nimi jouduttiin vaihtamaan, koska osa loukkaantui sen alkuperäisestä nimestä.

- Kyllähän sitä joutuu joskus miettimään, koska me emme halua koskaan oikeasti loukata ketään, vaan nimenomaan tuottaa sitä hyvää mieltä, JaloTiina lisää.

Lopuksi Portion Boysin jäsenet pohtivat, miten yhtye on kehittynyt kymmenvuotisen musiikkiuransa aikana. JaloTiina ainakin toteaa yhtyeen menevän aina eteenpäin ja kehitystä on ollut ensimmäisen ja viimeisimmän musiikkivideon välillä hurjasti. Biisi per vuosi -tahdista siirryttiin julkaisemaan kappaleita useammin ja keikkakyselyjen määrä kasvoi.

Perustajajäsenet Kenraali Vahva ja El Meisseli kuitenkin kiteyttävät yhtyeen menestymisen johtuvan suuresta työpanoksesta, eikä pelkästään Vauhti kiihtyy -hitistä.

- On riittänyt se, että on mennyt aina sentti kerrallaan eteenpäin, kunhan on edistytty jossain asiassa. Se kaikki on tullut sellaisella järjettömällä puurtamisella, ruohonjuuritason duunilla ja myyrän työllä. Olemme yrittäneet vain tehdä hirveällä draivilla hienoja asioita ja siinä samalla opetella jotain uutta, El Meisseli avaa. 

- Monellehan tämä saattaa näyttää siltä, että me olemme yhtäkkiä tullut ihmisten tietoisuuteen Vauhti kiihtyy -biisillä, mutta todellisuudessa tässä on jo todella pitkä matka takana. Äijät vanhenevat hyvää tahtia, mutta kyllä me silti liikutaan, Kenraali Vahva kommentoi.

- Tuli meidän erään kappaleen yksi laini mieleen, että: ”Vaikka alkaa ikää tulla, ei se hidasta vauhtia mulla”, JaloTiina lisää lopuksi.

Portion Boysin kappaleet Vauhti Kiihtyy ja Pumppaa voit kuunnella alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa Vauhti Kiihtyy -musiikkivideon täältä.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa Pumppaa -musiikkivideon täältä.

Voice.fi, Podplay ja Radio Nova ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Oku Luukkaisen Kesälahti-kappaleessa palataan rakkauden kesään: "Kun oli vipinää ja sutinaa"

Lue myös: Suomalaisbändin musiikkivideo syntyi täysin fanien tuottamasta materiaalista - katso lopputulos

Kilpailut

Uusimmat