Kuva: Yle / Nelli Kenttä

Portion Boysin naisjäsen JaloTiina ottaa kantaa kohtaamaansa nettivihaan: "Satuttaa minua todella paljon"

26.01.2023 11:15 - Iiro Myllymäki

UMK:ssa kilpailevan yhtyeen miesjäsenet julkaisivat kannanoton nettikiusaamista vastaan. Myös ikävien kommenttien kohteeksi joutunut Tiina Forsby kommentoi asiaa.

Uuden musiikin kilpailussa mukana oleva Portion Boys julkaisi Instagramissa tiukan kannanoton nettikiusaamista vastaan. Yhtyeen miespuoliset jäsenet ovat allekirjoittaneet päivityksen tekstin, jossa puhutaan yhtyeen ainoan naisjäsenen JaloTiinan, eli Tiina Forsbyn, kohtaamista asiattomista nettikommenteista.

”Internet on hieno paikka, mutta myös todella toksinen ja huomaa että ihmisillä on todella paha olla siellä itsensä kanssa. Me ollaan nyt tehty todella vakava huomio, mistä olemme saaneet paljon myös viestejä. Meidän musiikkia voi arvostella ja jokaisella on oikeus siihen, mutta jos lähdetään meidän yhtyeestä ottamaan yksi ihminen silmätikuksi nettifoorumeilla yms, niin siinä menee raja yli ja todella rajusti”, yhtye kirjoittaa.

Bändin mukaan Tiina Forsby on saanut osakseen törkeää ja asiatonta kommentointia.

”Hänen rooliaan kyseenalaistetaan, häntä solvataan henkilökohtaisesti mitä erinäisimmistä asioista. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa? Tämä on meidän bändi, meidän joukkue, me tehdään asioita yhdessä tiiminä, tehdään omat päätökset eikä tarvita neuvoja muilta miten asiamme teemme. Vain me tiedämme minkälainen tämän bändin kuuluisi olla”, julkaisussa lukee.

Nettifoorumeilla ja sosiaalisen median alustoilla on muun muassa kyselty, mikä Forsbyn rooli yhtyeessä on. Nainen ei laula UMK:ssa kilpailevalla Samaa taivasta katsotaan -kappaleella eikä ole yksi kappaleen kirjoittajista. Voice.fi:n haastattelussa hän kuvaili olevansa yhtyeen ”energiaa tuova bunny lavalla”, eli hänen roolinsa on pitkälti kytköksissä yhtyeen energisiin livekeikkoihin. Hän myös kertoi UMK-kappaleen lähteneen liikkeelle hänen saamastaan ideasta.

Nettikommenteissa on näkynyt myös persoonaan meneviä kommentteja. Yle julkaisi eilen keskiviikkona UMK-perinteeksi muodostuneen videon, jolla kilpailijat reagoivat toistensa kappaleisiin. Monissa kyseisen videon kommenteissa kritisoitiin JaloTiinan olemusta ja esimerkiksi äänekästä reagointia.

Portion Boysin miesjäsenet kertovat somepäivityksessään, etteivät hyväksy nettikiusaamista ja henkilökohtaisuuksiin menevää solvaamista missään muodossaan.

”On tosi käsittämätöntä, miten ihmiset käyttää omaa energiaa toisten haukkumiseen ja kiusaamiseen. Jos tämän saman ajan käyttäisi vaikka itsensä kehittämiseen ja positiivisiin asioihin, saisi tosi paljon enemmän aikaa elämässä”, päivityksessä kirjoitetaan.

Koko julkaisun voit katsoa alta. Jos upotus ei näy, näet päivityksen tästä linkistä.

Myös Forsby itse ottanut kantaa asiaan omalla Instagram-tilillään. Nainen on jakanut Instagramin tarinoissaan Portion Boysin päivityksen ja kertonut tuntemuksistaan.

”Tämä asia satuttaa minua todella paljon. En millään lailla haluaisi olla tällaisen keskiössä, mutta toivon, että tästä puhumalla asiat voisi edes pikkuriikkisen mennä oikeaan suuntaan”, Forsby aloittaa.

Minä en tietenkään mitään sille voi, miltä näytän, millainen persoona olen tai minkälainen puheääni mulla on. En tule muuttamaan itseäni, enkä muutenkaan muuksi muutu. Piste”, Forsby kirjoittaa.

Instagram-tarinat ovat nähtävissä julkaisuhetkestään 24 tunnin ajan.

Voice.fi haastatteli Portion Boysia UMK-artistien julkistustilaisuudessa, ja koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta. Haastattelussa yhtye kuvailee UMK-kappalettaan ja kertoo muun muassa siihen sisältyvästä sanomasta.

Portion Boys esiintyy Iskelmä Gaalassa 17. helmikuuta Tampereen Nokia Arenalla. Liput tapahtumaan voi ostaa tästä linkistä.

Voice.fi, Iskelmä, Radio Nova ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Kaikki UMK-kappaleet arvioitavana - Robin Packalenia käy sääliksi ja kisan yllättäjä on nerouden äärellä

Lue myös: Portion Boysin UMK-kappaleessa on syvä sanoma - "Se on lohtua tuova ajatus"

Kilpailut

Uusimmat