Radio Novan Aamussa Aki ja Minna antavat yksiselitteisen vastauksen, mistä motivaatiota maanantaihin! Aamutiimi kertoo myös totuuden asiaan, josta on väitelty jo puoli vuosisataa. Kuuntele jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa Minnan motivaatio on kadonnut, mistä se voi johtua? Tuottaja Parta-Markus tuo kassin pöytään ja Akin ikänäkö saa studiossa aikaan käsittämättömiä reaktioita, kuuntele jälki-istunto tästä!
Työmotivaation ollessa kadoksissa on tärkeää panostaa omiin intohimon kohteisiin vapaa-ajalla. Näitä seikkoja voi kokeilla tuoda myös osaksi työpäivää.
Yhden suuren tavoitteen sijaan projekti kannattaa pilkkoa kuukausittaisiksi välietapeiksi pitkin vuotta.
Treenitauon jälkeen liikunta on hyvä aloittaa maltillisesti ja hieman kevyemmin, näin ehkäiset myös loukkaantumisia.
Olo voi olla pettynyt, jos motivaatio tuntuu aina lopahtavan.
Gladiaattorit-kaksikko kertoo kolme tärkeää pointtia liikuntamotivaation löytämiseen ja ylläpitoon.
Motivaatiopulassa on hyvä muistaa se, että myös pienet asiat ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.
Joskus väsynyttä kehoa kannattaa kuunnella tarkkaankin.
Innostusta voi lisätä esimerkiksi sellaisen treenin tai lajin kokeileminen, jota et ole vielä aikaisemmin testannut.
Työmotivaation ollessa kadoksissa on tärkeää panostaa omiin intohimon kohteisiin vapaa-ajalla. Näitä seikkoja voi kokeilla tuoda myös osaksi työpäivää.
Pelkästään uuden treenisoittolistan luominen voi tuoda uutta intoa ja motivaatioita liikkumiseen.
Lupauksia tehdessä tulisi muistaa olla armollinen itselleen, eikä haukata liian suurta palaa kerralla. Välitavoitteet ja niistä saavutetut palkinnot pitävät motivaation tehokkaasti yllä.
Yhdellä värillä voi tehostaa omaa innostustaan.
Hyvän kuntosalin tai mieleisen liikuntalajin etsimiseen kannattaa käyttää runsaasti aikaa ja vaivaa, sillä ennen pitkää se maksaa itsensä takaisin.
Selkeät visiot lähitulevaisuuden tapahtumista ja tavoitteista voivat lievittää tyhjää ja turhautunutta oloa.