Kuva: Shutterstock

Jäävätkö asettamasi tavoitteet toteutumatta? Psykologin neuvoilla onnistut

10.11.2019 16:15 - Karoliina Kotala

Olo voi olla pettynyt, jos motivaatio tuntuu aina lopahtavan.

Olipa kyse sitten urheilusta, painonpudotuksesta, työstä tai muista elämän osa-alueista, on hienoa, että elämässä on tavoitteita ja päämääriä. Kun inspiraatio iskee, on helppo tehdä suunnitelmia innosta puhkuen. Usein voi kuitenkin käydä niin, että ajan kuluessa motivaatio lopahtaa ja uusia tapoja tuntuu vaikealta jatkaa.

Urheiluun erikoistunut psykologi ja luennoitsija Peter Olusogan mukaan usealla ongelma on siinä, että motivaatio on pirstaloitunut liian moneen kohteeseen. Hän kehottaakin asettamaan korkeintaan kaksi tavoitetta ja pitämään niistä kiinni. On myös hyvä muistaa, että elämä tuo mukanaan yllätyksiä, joten ole valmis joustamaan.

Jos tavoitteet eivät toteutuneetkaan, käsittele asia ja katso eteenpäin. Saat olla vihainen ja pettynyt, mutta älä jää vellomaan tunteeseen tai käytä sitä tekosyynä.Tutkiskele myös kokemustasi ja mieti mikä meni vikaan ja ennen kaikkea, voitko ottaa siitä jotain oppia välttääksesi saman virheen ensi kerralla.

Lähde: Women's Health Magazine

Lue myös: Onko sinulla tavoite, jonka haluat saavuttaa? 8 askelta kohti onnistunutta suoritusta

Kilpailut

Uusimmat