Taskinen oli kuollessaan 64-vuotias.
Uuden levyn tiimoilta tehdään myös kattava kiertue.
Oscar-voittaja ei ole väreissä pihtaillut.
Välillä yhtyeellä ovat voimat saattaneet loppua, mutta bändin fanijoukko, Sateistit, ovat kannustaneet Miljoonasadetta jatkamaan.
Kiertue starttaa Fuengirolasta 20. lokakuuta.
Sami Yaffa kertoi totuuden Moottoritie on kuuma -kappaleen synnystä.
Itseensä kyllästynyt Miljoonasade puhkesi uudelleen kukkaan 15 vuoden tauon jälkeen.
Legendaarinen rockyhtye julkaisee uuden studioalbumin marraskuussa. Edellisestä tuoreen musiikin julkaisusta on liki 30 vuotta. Uutukaisella on mukana paitsi Pelle Miljoona Oy myös viitteitä supersuosittuun ja tunteita herättävään Vain elämää -ohjelmaan. 
Juuri uuden Kino Riviera -albumin United-kokoonpanolla julkaissut Pelle Miljoona muisteli Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa ilmapiiriä ja asenteita 1970-luvun lopun Suomessa.
Aiemmin tällä viikolla äkäslompololainen Jounin Kauppa arpoi Facebookissa 10 000 euron kolikkoa saatuaan 350 000 tykkäystä. Nyt somen kuumin kauppa siirtyy kansainvälisille vesille ja arpoo Lapin-matkan, mikäli kuva saa miljoona tykkäystä. 
Pelle Miljoona ei esittelyjä kaipaa. Komean uran suomalaisessa musiikkimaailmassa tehnyt muusikko on aina kulkenut omia polkujaan. Jarkko Luoma selvitti, mitkä kappaleet voisivat olla Pellen elämän soundtrack-albumilla.
Muun muassa Moottoritie on kuuma - ja Juokse villi lapsi -hiteistään tuttu Pelle Miljoona täyttää tänään 10. helmikuuta 60 vuotta. Miehen ikään päässyt punk-liikkeen pioneerin pitkään uraan mahtuu yhtä sun toista. 
Yhdeksi tämän maanantain suurimmaksi puheenaiheeksi on noussut eilen 16 000 eurolla huutokaupattu muumimukikokoelma. Yhdysvaltain versio Antiikkia, antiikkia -ohjelmasta esittelee kuitenkin lähes sata kertaa kalliimman kokoelman. 
Mediassa on viime aikoina heruteltu äreän näköisen Grumpy Cat -kissan tahkoneen omistajalleen rahaa jopa 100 miljoonaa dollaria. Kissan omistajan mukaan väitteet ovat täyttä puppua. 
Ylen musiikkiohjelma We Want More saa jatkoa kokoelma-albumin myötä 7. marraskuuta. Modernin ilmeen ovat saaneet Don Huonojen, Miljoonasateen, Neon 2:n, Mascaran ja Kwanin hitit.
Punk- ja rockmuusikko Petri Tiili, eli Pelle Miljoona saa tänään oman patsaan Haminaan.