The Last Duel -elokuva julkaistiin lokakuussa. Affleck ja Damon esittävät elokuvassa pääosia ja käsikirjoittivat leffan tarinan.
Damon ja Affleck ovat käsikirjoittaneet The Last Duel -elokuvan, joka julkaistaan 15. lokakuuta.
Matt Damon tähditti ja käsikirjoitti ystävänsä Ben Affleckin kanssa tunnettua Good Will Hunting -elokuvaa.
Radio Novan Aamussa Minna on saanut oivalluksia unessa ja Aki kertoo syysloman formaatista. Millainen olisi Minna Kuukka - makuuhuone ja mikä on valelento? Kuuntele parhaat palat tästä!
Affleck ja Lindsay Shookus ehtivät seurustella yli vuoden verran.
Sarah Jessica Parker vihjailee Instagramissa palaavansa hetkellisesti tuttuun Sinkkuelämää-rooliinsa.
Matt Damonin on katsottu vähätelleen kommenteillaan naisten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.
Elokuvassa seurataan ammattitappajan elämää.
Yksin Marsissa -elokuvan ennakkonäytöksessä esiteltiin paitsi hauskaa muovikypärää myös suomalaisia laitteita, jotka ovat todellisia Mars-kävijöitä.
Clint Eastwoodin ohjaama, kuoleman jälkeistä elämään käsittelevä Hereafter- elokuva vedetään pois japanilaisista elokuvateattereista maata koettelevan katastrofin vuoksi.