Kuva: AOP

Matt Damon täytti 50 vuotta - tiesitkö, että näyttelijä sai Oscar-palkinnon jo 27-vuotiaana?

09.10.2020 19:15 - Lauri Kujanpää

Matt Damon tähditti ja käsikirjoitti ystävänsä Ben Affleckin kanssa tunnettua Good Will Hunting -elokuvaa.

Näyttelijä Matt Damon täytti 8. lokakuuta pyöreät 50 vuotta.

Jo 80-luvun lopulla ensimmäisiä roolejaan tehnyt Damon muistetaan muun muassa elokuvista Medusan verkko, Jason Bourne, Pelastakaa sotamies Ryan, The Departed, The Martian ja Good Will Hunting.

Mutta tiesitkö, että Damon sai Oscar-palkinnon jo vuonna 1997 julkaistusta Good Will Hunting -elokuvasta?

Damon sekä hänen ystävänsä Ben Affleck, jotka myös tähdittävät leffaa, käsikirjoittivat elokuvan ja heidät palkittiin parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen kategoriassa. Good Will Hunting kertoo Damonin esittämästä nuoresta hulttiosta, jolla on valtavat lahjat matematiikassa. Rötöstelyjen jälkeen Damonin hahmo käy Robin Williamsin esittämällä psykologilla ja kaksikon välille muodostuu ainutlaatuinen side.

Robin Williams sai roolistaan parhaan sivuosan Oscar-palkinnon.

Elokuvan trailerin näet alta tai tästä.

Lue myös: Vieroituksesta päässyt Ben Affleck liehittelee entistä heilaansa - kolmiodraama luvassa?

Lue myös: Matt Damon jäi koronakaranteeniin pikkukaupunkiin - paikallisten reaktio yllättää

Kilpailut

Uusimmat