Kuva: AOP

Ben Affleckin ja Matt Damonin elokuva floppasi - ohjaaja syyttää milleniaaleja ja "v*tun puhelimia"

25.11.2021 09:15 - Lauri Kujanpää

The Last Duel -elokuva julkaistiin lokakuussa. Affleck ja Damon esittävät elokuvassa pääosia ja käsikirjoittivat leffan tarinan.

Ben Affleck, 49, ja Matt Damon, 51, käsikirjoittivat The Last Duel -elokuvan, joka kertoo kahden ritarin välisestä ystävyydestä, joka lopulta rikkoontuu. Kaksikko esittää leffassa myös pääosia.

Lokakuussa julkaistu The Last Duel ei ollut menestys, sillä se on tuottanut tähän mennessä vain noin 28 miljoonaa dollaria, eli noin 25 miljoonaa euroa, 100 miljoonan dollarin budjettia vastaan. Ohjaaja Ridley Scott, 83, on sitä mieltä, että milleniaaleilla ei ole enää kiinnostusta käydä elokuvissa.

- Meillä on nykyään yleisö, joka on opetettu elämään näiden v*tun älypuhelimien kanssa, ohjaaja jyrähti WTF Podcastin haastattelussa.

- Milleniaalit eivät edes halua oppia mitään, ellei sitä kerrota puhelimessa, hän jatkoi.

Podcastin juontaja sanoi, että hänestä on outoa, että The Last Duel ei resonoi nuorempaa sukupolvea. Scott kertoi olevansa samaa mieltä, sillä elokuvassa "on mahtavat näyttelijät ja loistava käsikirjoitus".

- Meillä oli Affleck, Damon, Adam Driver sekä Jodie Comer. Me kaikki ajattelimme, että käsikirjoitus on upea, ja että teimme upean elokuvan. Mutta aina ei voi voittaa. En kadu yhtäkään elokuvaa, jonka olen tehnyt.

Lue myös: Ben Affleckin ja Matt Damonin käsikirjoittama elokuva julkaistaan pian - edellinen toi Oscarin

Lue myös: Ben Affleck ja Matt Damon paljastivat syyn sille, miksi yhteistyötä saatiin odottaa yli 20 vuotta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat