Soittajat ovat onnistuneet uskottelemaan uhrit siirtämään varoja huijareiden tileille.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Saatat vahingossa houkutella karhun pihamaalle - katso vinkit, miten vältyt yllättävältä vierailulta
Karhuja ei tule lähestyä tai ruokkia asutuksen läheisyydessä.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Tuloksia kehittyy vasta, kun annat kehon myös levätä.
Terveys ja hyvinvointi
yli 2 vuotta sitten
Treeni luistaa todennäköisesti paremmin lepopäivän jälkeen.
Terveys ja hyvinvointi
yli 2 vuotta sitten
Säännöllinen unirytmi auttaa nukkumaan tarpeeksi.
Terveys ja hyvinvointi
yli 3 vuotta sitten
Yksi suurimmista varoitusmerkeistä on se, että et enää jaksa innostua rakastamistasi asioista samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Terveys ja hyvinvointi
yli 4 vuotta sitten
Riittävä lepo on äärimmäisen tärkeää aktiivisesti liikkuvallekin.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Yksi suurimmista varoitusmerkeistä on se, että et enää jaksa innostua rakastamistasi asioista samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Terveys ja hyvinvointi
yli 6 vuotta sitten
Jos heräät joka aamu väsyneenä, kannattaa miettiä tarkkaan, mistä se voisi johtua.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Huonon unen lisäksi valveilla sinusta tulee muun muassa ahdistuneempi.
Terveys ja hyvinvointi
yli 7 vuotta sitten
Valepoliisit onnistuivat huijaamaan useilta vanhuksilta tuhansia euroja pelottelun avulla.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Neljäs tuotantokausi tuo huomion keskiöön myös vanhempia pareja.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Unen merkitystä muullekin kuin terveydelle on alettu vasta hiljalleen ymmärtää. Nyt asiantuntijat ovatkin selvittäneet, miten jokaisen on mahdollista toteuttaa varsinaiset kauneusunet.
Terveys ja hyvinvointi
yli 8 vuotta sitten
Liikunta on osa monen suomalaisen arkea, ja hyvä niin. Silti toisinaan on osattava kuunnella itseään ja valita treenin sijaan lepo ja rentoutuminen.
Terveys ja hyvinvointi
yli 8 vuotta sitten
Hyvän unen oppaan kirjoittanut kirjailija neuvoo, että esimerkiksi banaania kannattaa syödä iltaisin, mutta jäätelöä ei.
Terveys ja hyvinvointi
yli 8 vuotta sitten
Novan 7 oikein -ohjelmasarjan Ivan Puopolon kaksituntisessa ohjelmassa vieraili muun muassa Kirsi Salo ja Antti Leponiemi puhumassa tantrasta ja sen vaikutuksista ihmiseen.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten