Kynsitrendejä tulee jatkuvasti, mutta nämä kahdeksan sävyä ovat varma valinta vuodesta toiseen.
Radio Novan Aamussa Kimmo kertoo villistä viikonlopustaan ja Minna onnittelee lottovoittajaa. Tuottaja - Markus kompuroi käärmeiden kanssa ja kyyneleetkin virtaavat, kuuntele Iltapalat tästä!
Lenkillä kannattaa pitää silmällä, mitä koira matkan varrella nuuskii.
Ranskalaisen manikyyrin voi tehdä myös lyhyempiin kynsiin.
Radio Novan Päivässä otettiin yhteyttä Uudenmaan Marttoihin, jotka osasivat valaista mitä voi säilyttää ulkovarastossa ja mitä ei. Homeinen ruoka ei maistu monille, vaikka siitä kaapisi pahimmat homeet pois. Jussi Pohjoinen vastasi tuottaja-Nean tiukkoihin kysymyksiin koskien parkkikiekon asettamista. Kuulija-Topi laittoi Niinan lausumaan sanahirviön, joka ei taipunut sitten millään. Apulanta metsä istutetaan tulevana viikonloppuna. Siitä meille parhaiten osasi kertoa itse Toni Wirtanen.
Laulaja Céline Dion on joutunut perumaan kiertueensa aiemmin tänä vuonna terveysongelmien vuoksi.
Kynsille sipaistaan nyt vähintään kahta sävyä.
Asiantuntijan mukaan huutaminen ei tilanteessa auta, sillä kyy on kuuro.
Tutkija Pälvi Salo tietää, että käärmeet voivat purra kahdesta syystä.
Manikyyri saa uusia ulottuvuuksia niin kutsutuissa 3D-kynsissä.
Geometriset kuviot näyttävät kauniilta myös lyhyissä kynsissä ja kuviot ovatkin yksi tämän kevään hittimanikyyreista.
Onko robottien kanssa asioiminen todellakin tulevaisuutta?
Vaihtoehtoiset liikkeet ovat hyvä valinta myös silloin, kun perinteisissä kyykyissä tasapainon pitäminen tuntuu hankalalta.
Myös kynnen "kääntöpuoli" saa nyt kirkkaan lakkakerroksen osakseen.
Tutkija Pälvi Salo kertoo, mitä kannattaa tehdä, kun kohtaat käärmeen.
Oikeanlainen tekniikka säästää niveliä ja ennaltaehkäisee loukkaantumisia.