Minna ja Aki pohtivat myyvempiä nimiä kovasta kilpailusta kärsiville messuille. Aki antaa raportin äänikirjakokeilustaan ja on aika myös katsoa sääprofeetta Aki Nystenin ennustuksen pitävyys. Minnan pitäisi ehkä luopua muistiinpanojen kirjoittamisesta, kun ei tiedä mitä on kirjoittanut ja totta kai aamussa on myös hetki aikaa puhua Pamelasta.
Espoo United kertoi konkarin paluusta tiistaina nettisivuillaan.
Joukkueen kohtalo ratkesi viimeisellä minuutilla.
Jääkiekon Mestarien liigassa pelaa syksyllä kahdeksan suomalaisjoukkuetta.
Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kertoi Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crewn haastattelussa selvittävänsä parhaillaan yhtiön tuen lakkauttamista jääkiekkoa kohtaan.
Kaukaloväkivalta nousi jälleen esiin lauantaina, kun Jokerien ja HIFK:n ottelussa kahdeksan pelaajaa tappeli itsensä ulos ottelusta. Lisäksi molempien joukkueiden päävalmentajat joutuivat pois vaihtoaitiosta. Enbuske & Linnanahde Crew selvitti asiaa ja soitti asiasta urheiluanalyytikko (toimittaja) Petteri Sihvoselle.
Lauantaina tehty SM-ligan jäähyennätys on poikinut useita rangaistuksia niin pelaajille kuin valmentajillekin.