Ellie Goulding ihmettelee, miksi muut alkoivat videoida tilannetta sen sijaan että he olisivat auttaneet kuskia.
Laulajatar tunnetaan paitsi musiikistaan, niin myös huikean timmistä vartalostaan.
Gouldingin lähipiirin mukaan nainen ei ole ikinä ollut onnellisempi.
Delirium-albumia tehtiin Lontoossa, Herefordshiressa, Los Angelesissä ja Ruotsissa.
Brittiläinen supertähti Ellie Goulding julkaisi tänään uuden singlen On My Mind. Kyseessä on ensimmäinen kappale Ellien marraskuun 6. päivä julkaistavalta albumilta Delirium. 
SANNIn 2080-luvulla jatkaa Suomen radioiden soitetuimpana kappaleena. Laulaja on pitänyt kärkipaikkaa jo useamman viikon ajan.
Ellie Goulding otti Hozierin läpimurtohitin herkkään otteeseensa.
3.-5. heinäkuuta 46. kerran Turun Ruissalossa juhlittava Ruisrock on julkistanut noin puolet kesän artistikattauksestaan. Tuoreimpina niminä Ellie Goulding, Disclosure ja Mastodon.
Enkelimäisestä äänestään tuttu brittilaulaja Ellia Goulding saa äänensä soimaan upeasti dance-hiteillä, mutta myös koskettavilla slovareilla.
Brittiläinen laulaja Ellie Goulding nousi koko maailman tietoisuuteen viimeistään vuonna 2013, kun hän antoi äänensä Calvin Harrisin maailmanlaajuiselle hitille I Need Your Love. Samaan aikaan hänen oma hittinsä Burn nousi myös listojen kärkeen.
Ellie Goulding on julkaissut uuden Halcyon -albumin, jota ovat  varmasti odottaneet naisen tunnetuimmat fanit Prinssi William ja vaimonsa Kate.