Ellie Goulding julkaisee uuden albumin perjantaina

03.11.2015 06:01 -

Delirium-albumia tehtiin Lontoossa, Herefordshiressa, Los Angelesissä ja Ruotsissa.

Marraskuun 6. päivänä julkaistavalta albumilta on irrotettu tähän mennessä kaksi singleä, Love Me Like You Do sekä On My Mind.

Ellien kanssa säveltämässä ja työstämässä biisejä olivat muun muassa Max Martin, Ryan Tedder (One Republic), Guy Lawrence (Disclosure) sekä pitkäaikainen sävellyskumppani Jim Eliot. Albumin standardiversiolla on 16 kappaletta, deluxe-versiolla 22 kappaletta.

Ellie Goulding julkaisi debyyttialbuminsa Lights vuonna 2010. Albumi singahti brittilistan ykköseksi ja nosti Ellien kertaheitolla brittiläisten naisartistien kärkikaartiin. Vuonna 2012 julkaistu kakkosalbumi Halcyon vakiinnutti Ellie Gouldingin aseman kansainvälisten huippuartistien joukossa. Gouldingin albumeita on myyty tähän mennessä yli 20 miljoonaa kappaletta.

Kilpailut

Uusimmat