Kuninkaallisten rakastama ja paniikkihäiriöistä kärsivä supertähti julkaisi uuden albumin

18.10.2012 18:57 -

Ellie Goulding on julkaissut uuden Halcyon -albumin, jota ovat  varmasti odottaneet naisen tunnetuimmat fanit Prinssi William ja vaimonsa Kate.

Persoonallinen laulajatar on kertonut Halcyonin olevan yksi hänen henkilökohtaisimmista albumeistaan.



Albumi on tarina Gouldingin kuluneesta kahdesta ja puolesta vuodesta. Tarina joka kätkee sisälleen mm. Brit Awardin voittamisen, Lights-albumin julkaisun, rakkauden, menettämisen, writer's blockin, uuden parisuhteen, pelkojensa kohtaamisen ja artistiutensa uudelleenlöytämisen. Yhdet Gouldingin tunnetummista faneista ovat Prinssi William ja vaimonsa Kate , jotka henkilökohtaisesti kutsuivat naisen esiintymään häihinsä huhtikuussa 2011.

Ellie Gouldingin matka tähdeksi ei ole ollut helppo. Todella pahoista paniikkihäiriöistä kärsivä nainen joutui lähes luopumaan urastaan sairautensa takia. Goulding kuitenkin kertoo saaneensa paniikkihäiriöt kuriin lääkityksen avulla ja pystyvänsä tämän vuoksi nykyään esiintymään.

Viime kesänä myös Yhdysvalloissa läpi lyönyt Goulding on nousemassa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Naisen uniikki ääni ja tapa tulkita on huomioitu aina Skandinaviasta Australiaan saakka ja naisen Lights-single on ollut Yhdysvaltojen singlelistan kärkisijoilla jo useamman kuukauden. Nyt myös Halcyon on noussut sijalle 9 Billboard 200-listalla.

(Radio Nova, Universal Music Finland)

Kilpailut

Uusimmat