Depp haastoi ex-puolisonsa oikeuteen ja asiaa puitiin toissa keväänä.
Amber Heard ei viekään ex-avioparin kiistaa enää takaisin oikeuteen.
Oikeudenkäynnin päättymisestä ei ole vielä neljääkään kuukautta, ja nyt siitä julkaistaan jo elokuva. Traileri ei saanut katsojia vakuuttumaan.
Amber Heardin ja Johnny Deppin välistä oikeudenkäyntiä seurattiin tiiviisti keväällä.
Yksityisetsivä kokee, että olisi tärkeää tuoda Amber Heardistä myös inhimillinen puoli esille.
Sinetöidyt oikeusasiakirjat paljastivat uutta tietoa näyttelijöiden kiivaasta oikeustaistelusta.
Näyttelijä haluaa valituksellaan varmistaa, että muutoksenhakutuomioistuin ottaa kaikki oikeudenkäynnin seikat huomioon käsittelyssään.
Entinen huippumalli todisti oikeudessa entisen puolisonsa puolesta.
Miespuolinen valamies paljastaa aamuohjelmassa, miten tuomioon päädyttiin, ja miksi Amber Heardin lausunnot koettiin epäuskottavina.
Whitney Heard Henriquez oli yksi Amber Heardin todistajista oikeudenkäynnissä, jossa hän kertoi Johnny Deppin lyöneen heitä molempia.
Heardin asianajaja on kommentoinut aiemmin, ettei tällä ole varaa maksaa miljoonien suuruista vahingonkorvausta, jonka valamiehet langettivat näyttelijälle.
Monet julkkikset ovat osoittaneet tukensa Deppille tämän voitettua oikeudenkäynnin ex-puoliso Amber Heardia vastaan.
Deppin ja hänen ex-vaimonsa Amber Heardin välinen oikeudenkäynti on ollut vuoden suurimpia ilmiöitä. Eilen illalla valamiehistö antoi päätöksensä.
Amber Heard määrättiin maksamaan Deppille 15 miljoonaa dollaria.
Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeustaistelu on herättänyt molempien kannattajissa suuria tunteita.
Heardin läheinen lähde on kuitenkin vahvistanut, etteivät lakimiehet aio sittenkään tehdä kutsua näyttelijän ex-aviomiestä todistajakseen.