Kuva: AOP / EPA-EFE

Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin tulos selvillä - "Sain elämäni takaisin"

01.06.2022 23:04 - Lauri Kujanpää

Amber Heard määrättiin maksamaan Deppille 15 miljoonaa dollaria.

Johnny Deppin, 58, ja Amber Heardin, 36, välinen oikeudenkäynti on ollut yksi vuoden seuratuimmista tapahtumista.

Nyt valamiehistö on antanut päätöksensä. Valamiehistön mukaan Heard syyllistyi Deppin kunnianloukkaukseen ja tämän vuoksi Heard on määrätty maksamaan Deppille 15 miljoonaa dollaria, eli noin 14,1 miljoonaa euroa. 

Myös osa Heardin kunnianloukkaussyytteistä hyväksyttiin ja Depp maksaa Heardille kaksi miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.

Depp on julkaissut asiasta tiedotteen Instagram-sivullaan. Tiedotteessa Depp kertoo, että kuusi vuotta sitten kaikki muuttui, kun Heardin syytökset nousivat pintaan.

"Nyt kuusi vuotta myöhemmin, valamiehistö antoi minulle elämäni takaisin", Depp kirjoittaa.

"Alusta alkaen tarkoitus oli tuoda totuus esille, välittämättä lopputuloksesta. Totuus oli jotain, jonka olin velkaa lapsilleni ja kaikille heille, jotka tukivat minua. Nyt olen saavuttanut sen", Depp jatkaa.

Depp myös kiittää saamastaan tuesta ja haluaa, että kyseinen tapaus auttaa kaikkia niitä, miehiä ja naisia, jotka ovat samassa tilanteessa. Hän myös kiittää henkilökuntaansa, joka toimi oikeussalissa hänen puolellaan.

"Paras on vielä tulossa ja uusi luku on vihdoinkin alkanut", Depp päättää.

Depp ja Heard erosivat toukokuussa 2016, jolloin Heard jätti avioerohakemuksen. Hän haki myös lähestymiskieltoa entiselle puolisolleen perheväkivaltaan vedoten. Depp kielsi tuolloin pahoinpitelysyytökset.

Depp haastoi alun perin Heardin oikeuteen peräti 50 miljoonasta dollarista. Heard taas vaati vastakorvauksena 100 miljoonaa dollaria.

Voit lukea kaikki oikeudenkäynnistä aiemmin kirjoitetut uutiset täältä.

Deppin julkaisun näet alta tai tästä.

Lue myös: Elon Musk tiivistää Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin kahteen lauseeseen - "Toivon heidän jatkavan eteenpäin"

Lue myös: Johnny Depp yllätti rock-konsertissa - yleisö videoi näyttelijän laulu- ja kitaraesiintymisen

Lähde: BBC, CNN

Juttua korjattu 1. kesäkuuta 2022 kello 23.32

Kilpailut

Uusimmat