Kuva: AOP / EPA-EFE

Johnny Deppin ja Amber Heardin kohutusta oikeudenkäynnistä julkaistaan Netflix-dokumentti - katso, miltä se näyttää

27.07.2023 17:15 - Lauri Kujanpää

Depp haastoi ex-puolisonsa oikeuteen ja asiaa puitiin toissa keväänä.

Entisen näyttelijäpariskunnan Johnny Deppin, 60, ja Amber Heardin, 37, oikeudenkäyntiä seurattiin tiiviisti ympäri maailman keväällä 2022. 

Depp haastoi entisen puolisonsa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Heard kirjoitti vuonna 2018 The Washington Post -julkaisuun artikkelin, jossa kertoi joutuneensa perheväkivallan uhriksi. Vaikka Heard ei koskaan nimennyt Deppiä artikkelissaan, Deppin mukaan artikkeli vaikutti vahingollisesti hänen uraansa näyttelijänä.

Oikeus tuomitsi Heardin maksamaan entiselle puolisolleen vahingonkorvauksia 10 miljoonan euron edestä. Oikeuden päätökseen tyytymätön Heard totesi valittavansa päätöksestä, mutta tuli toisiin aatoksiin myöhemmin. Viime joulukuussa Heard kertoi päässeensä sovintoon Deppin kanssa. Oikeudenkäyntiin liittyviä uutisia voit lukea täältä. 

Netflix julkaisee oikeudenkäynnistä dokumenttisarjan Depp v. Heard, joka näkee päivänvalon 16. elokuuta.  

Sarja pureutuu Hollywoodia järisyttäneeseen oikeudenkäyntiin ja sitä seuranneeseen nettiriitaan. Osapuolten todistajanlausunnot nähdään rinnakkain ensimmäistä kertaa.

Nyt dokumenttisarjasta on julkaistu myös traileri, jota on katsottu satoja tuhansia kertoja. 

Näet trailerin alta tai tästä. 

Lue myös: Johnny Depp kunnioitti menehtynyttä nuorta faniaan - "Hämmästytit meidät rohkeudellasi"

Lue myös: Johnny Depp jakoi Amber Heardilta saamansa miljoonakorvauksen hyväntekeväisyyteen

Lue myös: Yllättävä täyskäännös! Amber Heard paljastaa sovitelleensa kiistan Johnny Deppin kanssa, perustelee Instagramissa

Lähde: Netflix

Kilpailut

Uusimmat