Ohjelmassa kurkistetaan kulissien taakse ja nähdään ennennäkemätöntä materiaalia U2-jäsenten elämästä ja menestyksekkäästä urasta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Bonon tytär Eve Hewson on myöntänyt, että on ollut itse syypää isänsä päätökseen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Bonon mielestä nykymusiikissa ei voi tarpeeksi hyvin ilmaista miehen raivoa.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Legendaarinen artisti aloittaa tarinansa vuodesta 1976.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Bono on luultavasti ensimmäinen mies, joka saa vuoden naisen tittelin. Kunnian miehelle antoi Glamour Magazine.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
U2:n sunnuntainen keikka Tukholman Globenissa peruttiin turvallisuussyistä. Keikkaa areenalla odotelleet ihmiset eivät kuitenkaan saaneet heti tietää, mistä on kyse. Osa yleisöstä alkoi menettää myös malttiaan, kertoo paikalla ollut suomalaisfani.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
U2:n sunnuntainen keikka Tukholmassa jouduttiin siirtämään tiistaille.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Muun muassa Anssi Kela, Paleface, Brädi ja U2-yhtyeen Bono ovat ilmaisseet tukensa pakolaisten puolesta.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
U2:n nokkamies Bono puhui Euroopan pakolaiskriisistä yhtyeen konsertissa Italiassa viikonloppuna.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Hyväntekeväisyyshitti Do They Know It's Christmas -kappale on julkaistu nyt neljännen kerran. Mukana on mittava määrä musiikkimaailman supertähtiä.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten