Kannanottoja ja kymmeniä tuhansia jakoja – artistit pakolaisten puolella

09.09.2015 15:49 -

Muun muassa Anssi Kela, Paleface, Brädi ja U2-yhtyeen Bono ovat ilmaisseet tukensa pakolaisten puolesta.

Pakolaistilanne on kuuma puheenaihe myös artistien keskuudessa. Esimerkiksi räppäri Brädi kertoo Yle Uutisille seuranneensa pakolaiskeskustelua järkyttyneenä.

– Rasismi ja maahanmuuttokriittisyys ovat järkyttäneet minua. Kun innostuin hiphopista, se oli väkivallan ja rasismin vastainen, kaikkien yhteinen kansanliike. Nyt on kasvanut uusia sukupolvia, joilla ei ehkä ole kulttuurimme juurista mitään hajua, Brädi hämmästelee.

//

Yle Lahti haastatteli tänään mm. päivänpolttavista teemoista. Mä toivotan lähimmäisenrakkautta kaikille. Do good.

Posted by Brädi on 8. syyskuuta 2015

Anssi Kela kertoi koskettavasti oman kantansa pakolaiskysymykseen päivityksellä, jossa puhui myös omista lapsistaan.

 

//

En ole koskaan kirjoitellut tänne perheestäni tai muuten yksityisiksi katsomistani asioista. Poikkean linjasta tämän...

Posted by Anssi Kela on 2. syyskuuta 2015

–Toissapäiväinen pakolaismietelmäni poiki melkoisen kuhinan. Tykkäyksiä on tällä hetkellä yli 50 000 ja kirjoitusta on jaettu yli 14 000 kertaa. Nämä ovat käsittämättömiä, hiljaiseksi vetäviä lukuja. Vielä oudompaa oli kuulla eilen Kirkon Ulkomaanavun edustajalta, että tekstini lopussa ollut linkki heidän keräykseensä on konkreettisesti tuottanut tuhansia euroja, Kela kertoo uudemmassa päivityksessä

//

Toissapäiväinen pakolaismietelmäni poiki melkoisen kuhinan. Tykkäyksiä on tällä hetkellä yli 50 000 ja kirjoitusta on...

Posted by Anssi Kela on 4. syyskuuta 2015

Räppäri Paleface oli omassa kannassaan erittäin selväsanainen.

//

Nuff said. Jaa, jos olet samaa mieltä.

Posted by Paleface Official on 1. syyskuuta 2015

U2:n nokkamies Bono taas puhui Euroopan pakolaiskriisistä yhtyeen konsertissa Italiassa viikonloppuna.

– Jos emme keksi ratkaisua, se kaunis ajatus Euroopasta, joka meillä on, ei toteudu. Meidän on siis löydettävä ratkaisu. Mitä me haluamme? Haluammeko Euroopan, jonka sydän ja rajat on suljettu armolta? Vai Euroopan, jonka sydän on avoin, Bono kyselee.

MTV Uutiset järjestää keskiviikkona 9. syyskuuta suuren pakolaispäivän, joka huipentuu suoraan tv-lähetykseen kello 20-22 MTV3-kanavalla. ”Turvapaikkana Suomi - pakolaiskeskustelu MTV:llä” kokoaa yhteen asiantuntijat, päättäjät sekä kansalaiset keskustelemaan muun muassa pakolaiskriisin tuomista kustannuksista, peloista sekä erilaisista tavoista auttaa hädässä olevia. Osallistu keskusteluun #turvapaikka.

Kuva: Shutterstock

(Nova, Yle, Facebook, NME)

Kilpailut

Uusimmat