Elokuvan julkaisua viivästyttävät ainakin viime vuoden laajat lakot Hollywoodissa.
Avengers-elokuvasarjan tähti Josh Brolin kertoi, millainen Batman olisi ollut, jos hänet oltaisiin valittu kyseiseen rooliin Ben Affleckin sijaan.
Spinoff-sarja oli tarkoitus nähdä HBO Max -suoratoistopalvelussa.
Ohjaaja Matt Reeves takaa uuden The Batman -elokuvan sisältävän jotain ennennäkemätöntä.
Matt Reevesin ohjaaman The Batman -elokuvan tähtinä nähdään Robert Pattinson ja Zoë Kravitz.
Elokuva saa ensi-iltansa 4. maaliskuuta 2022.
Miehen roolihahmo tulevassa Batman-elokuvassa on saanut someväen hämmästelemään.
Elokuvan on tarkoitus ilmestyä ensi vuonna.
Batman-elokuvasarja olisi voinut saada täysin eri suunnan, mikäli alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut.
Elokuva julkaistaan näillä näkymin vuonna 2021.
Roolituksen loppuvaiheessa näyttelijäehdokkaat halutaan nähdä Batman-puvussa.
Robert Pattinson tulee tähdittämään tuoreinta Batman-elokuvaa.
Elokuvayhtiö haluaa lähteen mukaan nähdä nettikansan mielipiteet.
Christian Bale näytteli Batmania kolmessa elokuvassa.
Elokuva saa ensi-iltansa 4. lokakuuta 2019.
Näyttelijä Christian Bale on lihottanut ja laihduttanut roolejaan varten huimia määriä.