Radio Novan Päivässä kuultiin mitä erikoisempia tapoja myöhästyä. Petivaatteiden mankelointi jakaa ihmiset kahtia ja Lore on järkyttänyt Niinan bensahanskallaan. Minkälaiset tilanteet omien vanhempien kanssa tuovat punan poskelle? Kuuntele kooste tästä!
Kimmo on palannut vahvuuteen ja tarjolla onkin extrapitkät Iltapalat! Minna kuikka… kukka… kuuakka… Kuukka kertoo top 3 ärsyttävät äänet, löytyykö listan kärjestä Kimmo ja Markus?
Anssin ja Niinan kolmannen aisaparin, Hopeasoturi Fordin kohtalosta spekuloidaan ja peruskoulujen laulukokeiden merkistys herättää vahvoja tunteita. Mitkä ovat Anssin ja Niinan tutut ja turvalliset äänet?
Vai kuuleeko sittenkin? Radio Novan Iltapäivä kokosi yhteen muistojen äänikimaran. Testaa kuinka monta sinä muistat!
Misofoniasta kärsivät ovat herkistyneet arkipäiväisille äänille.
Sitä ei tule ajatelleeksi mitä kaikkia ääniä ihminen kuulee. Mikä on ensimmäinen ääni minkä ihminen kuulee elämänsä aikana? Kuinka äänet vaikuttavat meihin? Minkälaisia tunteita esimerkiksi tv-ohjelmien tunnusmusiikit herättävät meissä? Kuuntele Lauri Domnickin haastattelu.
Radio Novan Iltapäivässä käytiin tänään läpi ääniä, mitkä ärsyttävät monia ihmisiä. Vastapainoksi kuunneltiin myös ääntä, joka voi aiheuttaa kuuntelijalle "aivo-orgasmin".
Maailman suosituin tv-psykologi Dr. Phil ei usein tuppisuuksi jää. Tällä videolla kuitenkin nähdään miehestä aivan uusi puoli. 
Musiikin supertähtien videot ovat olleet vuosien ajan erilaisten parodioiden kohde. Yksi tyylisuunta on poistaa videoista musiikki ja osoittaa, miltä kaikki kuulostaisi, jos mukana ei olisi ollenkaan musaa. 
Viime vuonna ensi kertaa Suomessa järjestetty "Silent gig", eli äänetön keikka saa jatkoa kun Redrama astuu Nosturin lavalle kaikessa hiljaisuudessa.