Miten sujuu novalaisten lihaton lokakuu?

15.10.2013 15:05 -

Tässä kuussa Suomessa on vietetty "lihatonta lokakuuta". Se sai alkunsa, kun Docventures-televisiosarjassa vieraillut ekomies Leo Stranius haastoi Riku Rantalan kuukauden kestävään lihattomaan ruokavalioon. Tempaus sai muutkin kuin Rantalan tarkistamaan ruokavaliotaan. 

Kierros Radio Novan toimituksessa paljastaa, että teemasta ollaan kyllä tietoisia, mutta siihen on harva sitoutunut.

Konttorin Sari Seppälä kertoo, ettei teemakuukausi ole vaikuttanut ruokavalioon. –En kyllä muutenkaan syö nautaa ollenkaan, enkä porsasta näin grillikauden ulkopuolella. Jauhelihassa on tosin possua, mutta en laske jauhelihaa lihaksi, juontajatar naurahtaa.

–Kanaa kyllä syön. Punaisen lihan syöminenhän ei ole kenellekään terveellistä eikä ekologistakaan, mutta ei minua kyllä kiinnosta muiden ihmisten lihansyönti.

Musiikkitoimittaja Samuli Väänänen tunnustaa, ettei voisi edes kuvitellakaan yrittävänsä lihatonta lokakuuta.  

– Olen vannoutunut lihan ja kasvisten syöjä. Tietenkin lihattomalla ruokavaliolla olisi globaalistikin suurta merkitystä, mutta henkilökohtaisesti en näe sille tarvetta. Olipa savolainen vastaus!

Aamun aurinko Minna Kuukka kertoo, että teemakuukausi pääsi alkamaan varkain.

–Sen alku meni minulta vähän ohi, olisi pitänyt jotenkin henkisesti valmistautua siihen. Olen joskus ollut parikin vuotta ilman punaista lihaa, mutta sitten vähän väsähdin siihen. Esimerkiksi kylässä ollessani siitä saattoi tulla vähän liian iso numero, että mitä minä syön ja mitä en. Meillä lapsiperheessä syödään lähinnä jauhelihaa. Sitä taustaa vasten olisi ehkä ollutkin aika helppoa lähteä mukaan tähän.

Kuukan kollegat, Tuomas Enbuske ja Aki Linnanahde, ovat lihamiehiä. ­

– En ole mukana missään joukkoliikkeessä, kommentoi Enbuske kysymystä, miten on lihaton lokakuu mieheltä onnistunut. ­ –Vastustan kaikkia joukkoliikkeitä!

– Are you kidding me? Ei ole eikä tule lihatonta lokakuuta. Mä syön lihaa, linjaa Linnanahde.

Radio Novan iltapäivän Ile Jokinen ei ole hänkään ollut aktiivisesti mukana lihattomassa lokakuussa.

– Monipuolisesti olen syönyt, myös lihaa. Joskus olen kyllä ihan huomaamatta ollut kuukaudenkin syömättä lihaa. En tuolloin huomannut voinnissani mitään eroa, paitsi ehkä olin vähän huonommalla tuulella, kun en lihaa syönyt. En kuitenkaan syö mitään poskettomasti, eli yritän sopivasti syödä kaikkea. Paitsi pinaattikeittoa. Siitä on jäänyt ala-asteelta paha trauma.

Jokisen juontopari Elina Viitanen ei hänkään ole osallistunut tempaukseen, mutta on kyllä ollut aikoinaan seitsemänkin vuotta syömättä lihaa. Kala tosin kuului tuolloin ruokavalioon.

–Nyt olen siis uusiolihansyöjä. En osaa esimerkiksi vielä syödä kokolihapihvejä. Olen nauttinut siitä, että minulla on nyt enemmän vaihtoehtoja, mutta kannustan kyllä ihmisiä kasvisruokavalioon.                                              
Viitanen huomauttaa, että lihaton elämä on nykyisin aiempaa helpompaa.

–Silloin, kun itse olin kasvissyöjä, olivat vaihtoehdot vähissä. Tofu ja soijarouhe ovat loistavia vaihtoehtoja lihalle, ja niitä käytän edelleen.

 

Pekonifani sinnittelee kasviksilla

Toimituksen lihattomimman lokakuun taitaa ottaa nimiinsä Radio Novan Illallisen Elli Collan.

–Lihaton lokakuu on onnistunut todella hyvin. Olen armoton pekoni-ihminen ja voisinkin syödä sitä päivittäin. Tässä kuussa en ole syönyt ainuttakaan ateriaa, jossa olisi lihaa eli ihan vegelinjalla on menty. On ollut tosi mielenkiintoista kokeilla tätä ja olen joutunut miettimään  aika paljon sitä, että mitä kaikkea soijarouheesta pystyy tekemään, pekonihampurilaisten ja Subwayn lihaisan Italian B.M.T:n fani hymyilee.

–Se täytyy sanoa, että kroppa kyllä tykkää tästä lihattomuudesta. Mutta ei minulla ole mitään eettistä syytä ole syömättä lihaa ja kun tämä kuukausi päättyy, kävelen kauppaan ja ostan pekonia. Aion kuitenkin uudistaa lihansyömistottumuksiani, eli vähentää sitä.

Miten paljon me suomalaiset sitten syömme lihaa? Jokainen meistä söi viime vuonna keskimäärin 78 kiloa lihaa. Lihantuotanto kuluttaa paljon vettä ja rehuja ja synnyttää kasvihuonepäästöjä. Lisäksi runsas lihansyönti aiheuttaa terveyshaittoja.

Madventures-miehet Tunna Milonoff ja Rantala ovat perustaneet lihastakieltäytyjille vertaistukiryhmän Facebookiin. Parhaat suoritukset palkitaan kuukauden lopussa. 

(Radio Nova, Lihaton Lokakuu -Facebook-sivu)

Kilpailut

Uusimmat