Viitasen Elinasta tuli kesällä rouva Kottonen. Tuore rouva herkistyi itsekin muistellessaan rakkauden juhlaansa palattuaan töihin. Tämä tarina pitää kuulla itsensä Elinan kertomana.
Tänä viikonloppuna sekä Helsingin Tuskaan että Seinäjoen Provinssirockiin pääsee ilmaiseksi, jos on 65 vuotias tai vanhempi. Elina Viitanen soitti Novan studiosta Provinssirockin järjestäjälle kysyäkseen, minkä ikäinen on tähän mennessä ollut heidän iäkkäin vieraansa?
Sairaslomalle aivoverenvuodon takia joutunut Ile Jokinen sai soiton juontajakollegaltaan Elina Viitaselta tiistaina. Elina, kuten koko Novan väki ja viestien perusteella moni kuuntelijakin, kaipaa miestä. Mutta mitä juontajakarhulle kuuluu?
Mieli on hyvä ja intoa täynnä odotan kuntoutusta, kertoi Radio Novan iltapäiväjuontaja Ile Jokinen maanantain lähetyksessä.
Torstaina 21. marraskuuta Radio Nova juhlii mummoja erityisellä #soitetaanmummolle-päivällä. Radio Novan iltapäivän Ile Jokinen ja Elina Viitanen muistelevat isoäideistään löytyneen sekä viisautta että sisua, huumoria unohtamatta.
Tässä kuussa Suomessa on vietetty "lihatonta lokakuuta". Se sai alkunsa, kun Docventures-televisiosarjassa vieraillut ekomies Leo Stranius haastoi Riku Rantalan kuukauden kestävään lihattomaan ruokavalioon. Tempaus sai muutkin kuin Rantalan tarkistamaan ruokavaliotaan. 
Radio Novan Elina Viitanen on onnellinen nainen. Kuten moni oli saattanut lukea, kosittiin Elinaa silloin kun hän sitä vähiten osasi odottaa. Tilanne oli romanttinen, kaunis ja Elinan sanoin: "Siitä tuli elämäni tärkein muisto".
Radio Novan iltapäivässä laitettiin lihakset koetukselle, kun Elina Viitanen ja Ile Jokinen saivat vieraikseen Euroopan toiseksi vahvimman miehen Tomi Lotan ja Strongman Champions -kisojen järjestäjän Ilkka Kinnusen.
Radio Nova ja Spotify aloittivat ainutlaatuisen yhteistyön! Uusia Spotify-listaohjelmia juontavat Elina Viitanen, Samuli Väänänen ja Annika Metsäketo!
Kultainen Venla -gaalassa koetaan ennennäkemätön duoesitys, kun Idols-voittaja Diandra ja The Voice of Finland -kilpailija Jesse Kaikuranta lyövät hynttyyt yhteen.
Big Brother 2012 -kauden finaali huipentui voittajan julistukseen finaalistudiossa yleisön silmien edessä. Voittajaksi julistettiin Teija.
Radio Novan syksyn ohjelmisto starttaa maanantaina 13.8. Tuttuun tapaan lähetys alkaa arkisin klo 6.00 ja jatkuu myöhäisiltaan. Viikonloppuisin (la & su) aloitamme klo 9.00. Kurkista lisää syksyyn!
Subin syksyn suurin satsaus on jo kahdeksatta kertaa Big Brother, joka starttaa 28.8.
Radio Novan juontaja Elina Viitanen yllättyi täysin, kun huomasi Facebookissa, jonkun varastaneen hänen identiteettinsä. Elina on pahoillaan varkaan päivittämistä "statuksista", jotka eivät ole tosia.
Subilla Big Brother starttaa toden teolla keskiviikkona 31.8. klo 21.00. Elina Viitanen ja Susanna Laine vierailivat Aamun Radiossa.