Kuva: AOP / EPA-EFE

Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnistä kertova dokumentti on herättänyt tunteita - "Netflix alitti riman"

23.08.2023 12:15 - Lauri Kujanpää

Tällä hetkellä dokumenttisarja on Suomessa Netflixin katsotuin.

Ex-avioparin Johnny Deppin, 60, ja Amber Heardin, 37, välisestä oikeudenkäynnistä julkaistiin vastikään odotettu Netflix-dokumenttisarja Depp v. Heard.

Sarja pureutuu kevään 2022 oikeudenkäyntiin, jossa Depp haastoi Heardin kunnianloukkauksesta, ja sitä seuranneeseen nettiriitaan. Osapuolten todistajanlausunnot nähdään rinnakkain ensimmäistä kertaa. Heard kirjoitti vuonna 2018 The Washington Post -julkaisuun artikkelin, jossa kertoi joutuneensa perheväkivallan uhriksi. Vaikka Heard ei koskaan nimennyt Deppiä artikkelissaan, Deppin mukaan artikkeli vaikutti vahingollisesti hänen uraansa näyttelijänä.

Dokumenttisarja on noussut tällä hetkellä Netflixin katsotuimmaksi sarjaksi Suomessa, mutta se on saanut varsin ristiriitaisen vastaanoton.

Esimerkiksi suositulla IMDB-elokuvasivustolla dokumentti on saanu yhteisarvosanaksi vain 4,7/10. 

"Netflix on alittanut riman. Tämä on todella hirveä"

"Aivan kuin Amber Heard olisi maksanut dokumentin"

"Minun mielestäni dokumentti on sopivan neutraali ja nautin sen katsomisesta", käyttäjien arvosteluissa muun muassa todetaan. 

Rotten Tomatoes -elokuvasivustolla dokumenttisarja on myös pärjännyt varsin vaisusti. Sivuston kriitikoiden keskiarvosana ohjelmalle on 29/100 ja katsojien 13/100.

Näet dokumenttisarjan trailerin alta tai tästä.

Lue myös: Johnny Deppin ja Amber Heardin kohutusta oikeudenkäynnistä julkaistaan Netflix-dokumentti - katso, miltä se näyttää

Lue myös: Johnny Depp nähtiin kävelykepin kanssa - kuvat

Lähde: Rotten Tomatoes, IMDB

Kilpailut

Uusimmat