Kuva: AOP

Manaaja-elokuvan ohjaaja William Friedkin on kuollut 87-vuotiaana

08.08.2023 10:01 - Jenni Tuusjärvi

William Friedkin palkittiin uransa aikana parhaan ohjaajan Oscar-palkinnolla.

Oscar-palkittu ohjaaja William Friedkin on kuollut 87 vuoden iässä. Kuolemasta on kertonut julkisuuteen Friedkinin puoliso Sherry Lansing.

Friedkin palkittiin parhaan ohjaajan Oscar-palkinnolla vuonna 1972 elokuvasta The French Connection. Hän oli ehdolla parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon saajaksi myös vuonna 1974 Manaaja-elokuvan myötä.

Friedkin aloitti uransa 1960-luvulla, jolloin hän työskenteli muun muassa The People vs. Paul Crump -dokumenttielokuvan sekä lukuisten televisiosarjojen parissa.

1970-luvulla Friedkin siirtyi televisiosta elokuvien pariin ja heti elokuvauransa alkutaipaleella hänet palkittiin Oscar-palkinnolla.

Friedkinin uran tunnetuin elokuva on vuonna 1973 ilmestynyt Manaaja, joka oli ilmestyessään suuri menestys. Elokuva sai kaikkiaan 10 Oscar-ehdokkuutta ja se huomioitiin parhaan äänen sekä parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinnoilla.

Ohjaajan viimeisin teos The Caine Mutiny Court-Martial saa ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla, jotka järjestetään tänä vuonna 30.8 - 9.9 välisenä aikana.

Friedkinin kirjoittama elämänkerta The Friedkin Connection julkaistiin vuonna 2013.

Lue myös: Kauhuklassikko Manaajasta tekeillä uusintaversio - elokuvateattereihin ensi vuonna

Lue myös: Kaikkien aikojen karmein kauhuelokuva valittiin - oletko samaa mieltä?

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat