Kuva: Shutterstock

Odotettu kauhuelokuva sai yleisön kiljumaan - kohtausta jouduttiin muuttamaan

11.06.2023 18:15 - Lauri Kujanpää

The Boogeyman -elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Nyt ohjaaja kertoo, kuinka elokuvaa muokattiin ennen sen virallista julkaisua.

Kirjailija Stephen Kingin kirjoittamasta The Boogeyman -kirjasta on tehty elokuva, joka julkaistiin kesäkuun alussa. Elokuvan on ohjannut Rob Savage ja sitä tähdittävät muun muassa Sophie ThatcherChris MessinaVivien Lyra Blair sekä Marin Ireland.

Savage sanoo Empire-julkaisun haastattelussa, että elokuvaa jouduttiin muuttamaan yleisön reaktion vuoksi. Kun leffaa näytettiin koeyleisölle, eräs kohtaus sai ihmiset kiljumaan niin kovasti, että he eivät ehtineet seurata dialogia.

- Kun elokuvan olento tuli valkokankaalle, yleisö kiljui todella kovaa ja alkoi heti juttelemaan vierustovereilleen, joten he menettivät täysin seuraavat tapahtumat. Meidän täytyi muuttaa kohtausta ja pehmentää sitä, jotta ihmiset eivät menetä tärkeää tietoa, Savage sanoo. 

The Boogeymanissa lukiossa opiskeleva Sadie ja hänen nuorempi siskonsa surevat äitinsä kuolemaa eivätkä he saa tukea isältään, joka toimii terapeuttina. Yksi isän potilaista ilmestyy yhtäkkiä perheen kotiin ja jättää jälkeensä yliluonnollisen voiman, joka saalistaa perhettä ja ruokkii itseään uhriensa kärsimyksellä.

Näet elokuvan trailerin alta tai tästä. 

Lue myös: Stephen Kingin kauhuklassikosta julkaistaan elokuva - hyytävä traileri julki

Lue myös: Karmiva kauhuelokuva nousi Netflixin katsotuimmaksi - kielletty alle 16-vuotiailta

Lähde: Screenrant

Juttu julkaistu alun perin 18. huhtikuuta 2023. 

Kilpailut

Uusimmat