The Boogeyman -elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Nyt ohjaaja kertoo, kuinka elokuvaa muokattiin ennen sen virallista julkaisua.
Viihde
noin kuukausi sitten
The Boogeyman -kirjaan perustuva samanniminen elokuva julkaistaan kesäkuussa.
Viihde
4 kuukautta sitten
Kotimainen Karppi-sarja on suosittu myös ulkomailla.
Viihde
6 kuukautta sitten
Elokuva julkaistaan ensi kuussa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Uinu, uinu lemmikkini perustuu Stephen Kingin romaaniin.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Elokuva saa ensi-iltansa 5. huhtikuuta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Sorjonen-sarjan päätähtenä nähdään Ville Virtanen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Elokuvan ensi-ilta on ensi vuonna.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Bill Skarsgård hallitsee kammottavan pelle-ilmeensä täydellisesti.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Sarja julkaistaan 25. heinäkuuta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
It: Chapter Two -elokuvassa kaikki ensimmäisen elokuvan tähdet palaavat kotikaupunkiinsa 27 vuotta myöhemmin.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Elokuvan julkaisuajankohta ei ole vielä selvillä.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
1922-niminen elokuva kertoo vaimonsa murhaavasta maanviljelijästä, jonka elämä kääntyy päälaelleen.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Julma leikki -niminen kauhuelokuva saapui Netflixiin syyskuun 29. päivä.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
It on ollut valtava menestys ympäri maailman.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Kuvissa on jotain todella pelottavaa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten