Kuva: AOP

Pink toi koko perheensä punaiselle matolle - katso suloiset kuvat

21.11.2022 20:15 - Iiro Myllymäki

Muusikon mukana olivat aviomies ja parin kaksi lasta.

Laulaja Pink, 43, esiintyi sunnuntaina järjestetyssä American Music Awards -tapahtumassa. Nainen avasi koko show’n uudella Never Gonna Not Dance Again -singlellään ja myöhemmin illan aikana esitti tribuutin elokuussa menehtyneelle Olivia Newton-Johnille.

Pink herätti huomiota jo gaalan punaisella matolla, minne nainen oli ottanut mukaan koko perheensä. Hänen rinnallaan nähtiin aviomies Carey Hart, 47, sekä pariskunnan lapset Willow, 11, ja Jameson, 5. Perhe säteili tyylikkäinä kuvaajille. Pink oli pukeutunut mustan- ja kullanhohtoiseen mekkoon, kun taas muu perhe luotti kokomustiin asuihin.

(kuva: AOP)

Pink oli vitsailevalla tuulella People-lehden haastattelussa punaisella matolla.

- He eivät edes tiedä, missä ovat, Pink sanoi viitaten perheeseensä.

(kuva: AOP)

Hän kertoi, että Willow-tytär odotti illalta erityisesti jäätelön syömistä ja äitinsä sekä Imagine Dragons -bändin esiintymisiä. Gaalan jälkeen perhe oli aikeissa vielä mennä illalliselle. Hilpeän haastatteluvideon pääsee katsomaan alta. Jos video ei näy, näet päivityksen täältä.

Pink julkaisee uuden Trustfall-nimisen albumin helmikuussa. Laulaja-lauluntekijä lähtee kiertueelle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ensi kesänä.

Lue myös: Pink kannustaa uudessa kappaleessaan ihmisiä puolustamaan oikeuksiaan: "Kukaan ei ole merkityksetön"

Lue myös: Pink lähetti viestin aborttipäätöksen kannattajille: 'Älä enää kuuntele musiikkiani ja painu v*ttuun'

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat