Sanaksenaho kertoo, että hänen kehoaan on arvosteltu todella paljon etenkin nuorena.
Viihde
3 kuukautta sitten
Pinkillä on kaksi lasta aviomiehensä kanssa.
Viihde
3 kuukautta sitten
Pink on aiemmin kertonut olevansa hyvissä väleissä entisen kiistakumppaninsa kanssa.
Viihde
3 kuukautta sitten
Pinkillä ja hänen puolisollaan Carey Hartilla on kaksi lasta. Nyt artisti on jakanut parin 11-vuotiaan tyttären lauluesityksestä videon.
Viihde
5 kuukautta sitten
Sanaksenaho urheilee paljon, mutta ei kiinnitä huomiota ruokavalioonsa.
Viihde
6 kuukautta sitten
Muusikon mukana olivat aviomies ja parin kaksi lasta.
Viihde
6 kuukautta sitten
Radio Novan Aamussa Minna ja Aki väittelevät siitä, pitääkö astioita liottaa. Parta-Markus lähetetään kentälle tekemään tutkivaa journalismia, ja Minna demonstroi, miltä Novan aamulähetys kuulostaa vuonna 2050! Kuuntele jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamu
6 kuukautta sitten
Willow Smith on puhunut isänsä Will Smithin Oscar-lyönnistä ja sen aiheuttamista reaktioista.
Viihde
10 kuukautta sitten
Jada Pinkett Smith kommentoi Oscar-gaalan välikohtausta kolme kuukautta myöhemmin.
Viihde
noin vuosi sitten
Rosalie "Rose" Rockin mielestä Smith ei ole tehnyt tarpeeksi pahoitellakseen tekojaan.
Viihde
noin vuosi sitten
Uusimman Red Table Talk -jakson alussa mustalle näytölle ilmestyy valkoista tekstiä, jossa Pinkett Smith tekee heti selväksi, että heidän perheensä on toipumassa tällä hetkellä gaalan välikohtauksesta.
Viihde
noin vuosi sitten
Chris Rock on puhunut kohulyönnistä lyhytsanaisesti.
Viihde
noin vuosi sitten
Hey Hey Rise Up -kappale on nyt julkaistu.
Musiikki
noin vuosi sitten
"Laita v*ttu peruukki päähän" - tv-juontajan kommentti Jada Pinkett Smithille johti kritiikkivyöryyn
Monet julkkikset, kuten Jim Carrey, Tiffany Haddish ja Piers Morgan, ovat ottaneet kantaa Oscar-gaalan välikohtaukseen.
Viihde
noin vuosi sitten
Jim Carrey sanoo, että olisi itse haastanut Will Smithin oikeuteen, jos olisi ollut Chris Rockin paikalla.
Viihde
noin vuosi sitten
Jada Pinkett Smith on julkaissut lyhyen tekstipäivityksen Instagram-tililleen.
Viihde
noin vuosi sitten