Kuva: AOP

Tom Felton edesmenneestä Harry Potter -kollegastaan: "Hän oli vitsailija"

20.10.2022 09:15 - Lauri Kujanpää

Lucius Malfoyta näytellyt Tom Felton, 35, muistelee Robbie Coltranea uudessa kirjassaan, Beyond the Wand.

Harry Potter -elokuvien fanit ja näyttelijät ovat sureneet ympäri maailmaa, sillä näyttelijä Robbie Coltrane, joka näytteli elokuvissa Hagrid-hahmoa, menehtyi vastikään 72 vuoden ikäisenä skotlantilaisessa sairaalassa.

Drago Malfoyta näytellyt Tom Felton, 35, muistelee Coltranea uudessa kirjassaan, Beyond the Wand.

"Hän oli vitsailija ja hän oli henkilö, jolle tapahtui hauskoja asioita, koska hän salli sen. Hänen reaktionsa olivat mahtavia. Hän todellakin osasi parantaa ilmapiiriä kuvauksissa", Felton kehuu.

"Robbie paransi stressiämme sanomalla aina, että olemme tekemässä elokuvaa emmekä parantamassa maailmaa. Hän ei antanut meidän astua liian suuriin saappaisiin ja halusi, että kuvauksissa nauretaan", Felton jatkaa.

Robbie Coltrane Hagrid-hahmossaan kuvassa vasemmalla. (kuva: AOP)

Robbie Coltrane näytteli Rubeus Hagridia kaikissa kahdeksassa Potter-elokuvassa. Lisäksi hänet nähtiin esimerkiksi James Bond -elokuvissa 007 ja kultainen silmä sekä Kun maailma ei riitä.

Lue myös: Harry Potter -tähdet muistelevat menehtynyttä Robbie Coltranea: "Hänellä oli jättiläismäinen sydän"

Lue myös: Harry Potter -tähti edesmenneestä kollegastaan: "Hän osasi olla todella kauhistuttava"

Lähde: People

Juttua korjattu 21. lokakuuta: Felton näytteli Dragoa.

Kilpailut

Uusimmat