Kuva: Minttu Tikkanen

Uutuusohjelmassa Maria Veitola avaa vuorostaan oman kotinsa ovet: "Puoliso on tottunut kaikenlaiseen"

27.09.2022 16:15 - Minttu Tikkanen

Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa jatketaan tuttujen henkilöiden kanssa juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Maria Veitola on pakannut yökyläkassinsa kuluneiden vuosien aikana kymmeniä kertoja ja marssinut milloin kenenkin suomalaisen julkisuuden henkilön kotiovelle. Nyt on kuitenkin hänen vuoronsa aukaista oman kotinsa ovet vieraille.

Veitolan haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Veitolan uudessa ohjelmassa Vuoroin vieraissa, Maria Veitola yökylästä tutut henkilöt saapuvat toimittajan luo vastavierailulle. Tv-kameroiden päästäminen kotiinsa ja esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin emännöinti voisi tuoda unettomia öitä monille, mutta Veitola kertoo Voice.fi:n haastattelussa, ettei häntä juurikaan jännitä.

- Paljon enemmän jännittää, kun menee yökylään, koska silloin tapaa ihmiset ensimmäistä kertaa. Nyt kun he tulevat mun luokse päiväkylään, mehän ollaan jo tuttuja, Veitola sanoo. 

Veitola myös nauttii uudesta emännän roolistaan. Hänestä on ihanaa antaa jotain takaisin vieraille, joiden kotona hän itse on aikanaan saanut viipyä. 

- Se on vaan tosi kivaa. On ihanaa, että kun olen saanut nauttia vieraanvaraisuudesta heidän luonaan, he ovat laittaneet ihanasti kaikki asiat mulle silloin aikoinaan ja pitäneet minua hyvänä, voin vähän antaa takaisin. Se on vaan kaunista vastavuoroisuutta, Veitola kuvailee.

Perhe ei enää vähästä hätkähdä

Veitola tulee samalla avanneeksi oven myös puolisonsa ja lapsensa kotiin. He kuitenkin suhtautuivat ohjelman kuvaamiseen myötämielisesti. Veitolan mukaan perhe ei enää vähästä hätkähdä.

- Kyllähän me siitä aluksi puhuttiin, koska se on meidän koko perheen koti, että miten he sen kokevat, että täällä tehdään tv-ohjelmaa. Puoliso on ihmeellisen hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ja tottunut kaikenlaiseen mun kanssa. Hän oli vaan että ok, Veitola kertoo.

Perhe ei tule silti juurikaan olemaan osana ohjelman kuvauksia. Puoliso Jottia ei näy ohjelmassa lainkaan ja lapsikin vilahtaa vain parissa jaksossa. 

Koti on kuitenkin omanlaisensa, eikä sitä ole pyritty lavastamaan. Aivan autenttisessa kunnossa se ei Veitolan mukaan kuitenkaan ole, missään ei tulla näkemään Veitolan sosiaalisessa mediassaan tunnetuksi tekemiä kasoja. Ja ymmärtäähän sen, kuka tahansa saattaisi hieman järjestellä paikkoja, jos vieraaksi olisi tulossa esimerkiksi Sanna Marin, Ville Galle tai Hannele Lauri. 

- Se on siistitty versio, ei kyllä siisti versio. Pahimpia kasoja on siistitty, mutta ei siellä ole mitään rekvisiittoja tai lavastettu, Veitola jatkaa.

Avausjaksossa kyläilemään saapuu pääministeri Sanna Marin. (kuva: MTV)

Luottamusta on rakennettu pitkään

Joidenkin vieraiden omasta yökyläilystä on ehtinyt vierähtää jo useita vuosia ja paljon elämää, mutta myös kuolemaa on mahtunut tapaamisten väliin. Veitola kertoo, että erityisen paljon tunteita herättää Pia Nykäsen jakso, jossa muistellaan edesmennyttä puolisoa Matti Nykästä.

- Pian kyläily on aivan mieletön. Pääsin hänen kanssaan puhumaan Matista sellaisia asioita, joita on itse pyöritellyt mielessään ja varmaan moni muukin. Asioita, joista Matti itse ei halunnut puhua. Ne olivat silloin niin haavaisia, mutta Pian kanssa niistä pystyi puhumaan.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa moni uskaltautuukin avaamaan myös kipeitä asioita televisiokameroista huolimatta. Monet julkisesti jopa ensimmäistä kertaa. Veitola ei kuitenkaan pidä ansaittua luottamusta yksin omana ansionaan.

- Se ei ole pelkästään minusta, vaan koko meidän pienestä työryhmästä. Ollaan todella harjoitettu luottamuksen rakentamista ihan ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien. Aika moni on onnellinen, että pääsee puhumaan omalla suullaan niitä asioita, jotka on revitelty otsikoissa tai kulkee juoruina kylillä. Se saa ihmiset avautumaan, koska tässä on se mahdollisuus, juontaja pohtii.

Hän kuitenkin uskoo olevansa monelle luotettavan tuntuinen kuuntelija, sillä Veitola on itsekin puhunut paljon oman elämänsä kipukohdista ja uskoo, että ihmiset ajattelevat hänen siksi myös ymmärtävän heitä.

- Uskallan kysyä ja oikeasti kuuntelen. Mulla on itselläkin kaikenlaista elämässä ehtinyt sattua. Olen puhunut niistä ja siitä tulee vertaistukea, että tuon edessä ei tarvitse esittää, koska silläkin on ollut kaikenlaista, Veitola miettii.

Podplaysta voit kuunnella koko haastattelun, jossa Veitola kertoo myös, mitä hänen luonaan kylässä puuhastellaan.

Vuoroin vieraissa, Maria Veitola MTV Katsomossa tiistaisin ja torstaisin 25. lokakuuta alkaen. 

Lue myös: Maria Veitolan uuden ohjelman vieraat julki - avausjaksossa Sanna Marin saapuu kyläilemään

Lue myös: Maria Veitolan aivan uudenlaista ohjelmaa odotetaan innolla: "Nerokas konsepti"

Lue myös: Suosikkiohjelma Masked Singer Suomi jatkuu: "Meitä vedätetään isommin kuin koskaan aiemmin"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat