Kuva: Niko Tiainen

Esko Eerikäinen toteuttaa hurjan kävelyhaasteen - vasta ihmisiltä saadut viestit saivat tajuamaan tempauksen haastavuuden

06.09.2022 16:15 - Iiro Myllymäki

Radiojuontaja kävelee kymmenen tuntia putkeen hyvän asian puolesta.

Voit kuunnella Esko Eerikäisen koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Radio Novan Iltapäivän juontaja Esko Eerikäinen, 48, toteuttaa erikoisen haasteen keskiviikkona 7. syyskuuta. Mies aikoo kävellä kymmenen tuntia putkeen hyvän asian puolesta. Eerikäinen kerää tempauksella varoja Lastenklinikoiden Kummit ry:lle, ja kävelyurakka huipentuu illan Elämä lapselle -konserttiin Helsingin Tanssin talolle. Radio Novan Iltapäivän kymppihaasteessa tavoitteena on saada kerättyä 10 000 euroa. Rahoja kerätään tekstiviestilahjoituksina. Lisää voit lukea tästä linkistä.

Eerikäinen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että ajatteli ensin tempauksesta kuultuaan, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Sen kun vain laittaa lenkkarit jalkaan ja lähtee matkaan. Sittemmin ääni kellossa on muuttunut.

- Nyt olen saanut viestejä ihmisiltä, että ”vitsi sä oot hullu” ja ”vitsi aika kova”. Sain äsken viestin kilpakävelyä harrastavalta ihmiseltä, joka sanoi, että millä tahansa tyylillä käveleminen kymmenen tuntia putkeen on todella kova suoritus. Minua rupesi pelottamaan, että mitähän tästä tulee, Eerikäinen sanoo ja nauraa.

Mies on valmistautunut urakkaansa hyvin. Hän on kysellyt personal trainereilta, millainen rytmi kävelyssä tulee olla ja miten vessa- ja ruokatauot kannattaa käyttää. Hän on pyytänyt vinkkejä oikeanlaisesta varustautumisesta innokkaana liikkujana tunnetulta juontajalta Mikko ”Peltsi” Peltolalta. Eerikäinen on katsonut muutamat kengät valmiiksi, joita hän vaihtelee päivän aikana. Lisäksi hankittuna on kompressiosukat, merinovilla-alusvaatteet, talkkia, vaseliinia ja teippiä.

Ruoka- ja vessataukojen tulee olla lyhyitä, sillä liian pitkän tauon pitäminen saattaa aiheuttaa ongelmia liikkumiselle. Eerikäinen ei tiedä, onko hänen jopa syötävä samalla kävellen.

Tähtiartisteja mukaan kävelemään

Eerikäinen pitää kävelylenkkien tekemisestä, mutta luonnollisesti ihan kymmenen tunnin lenkkejä ei ole tullut heitettyä.

- Rakastan kävelemistä. Pisin kävelylenkkini on ajallisesti kolme tuntia. Muistan, että olin sen jälkeen aika loppu.

Tarvittaessa Eerikäisellä on apuna myös hieroja, joka voi auttaa pahimmissa jumeissa.

Miehen suoritusta seurataan pitkin päivää Radio Novan taajuudella ja sosiaalisessa mediassa. Kävely alkaa kello 11.45 ja päättyy ennen iltayhdeksää suoraan Elämä lapselle -lähetykseen, jossa paljastetaan, miten paljon tempauksella on kerätty rahaa.

Eerikäisen ei tarvitse kävellä yksin. Hänen seuraansa liittyy useita artisteja ja julkisuuden henkilöitä, kuten JVG, Elastinen, Robin Packalen, Sini Sabotage ja Jaakko Parkkali. Myös kaikki halukkaat kannustajat voivat tulla tapaamaan Eerikäistä suorituksen aikana. Mies kävelee Radio Novan toimituksen ympäristössä Helsingissä Kaapelitehtaan tienoilla.

Eerikäinen toivoo hartaasti, että 10 000 euron tavoite tulee täyteen. Varat kerätään sairaiden lasten hyväksi, ja mies kannustaa ihmisiä osallistumaan hyvän asian puolesta.

- Olisin hyvin pettynyt, jos tavoitetta ei saavutettaisi. Toivon ja uskon vahvasti, että kymppitonni tulee täyteen.

Elämä lapselle -konsertti nähdään MTV3-kanavalla 7. syyskuuta kello 20–22. Konsertissa esiintyvät muun muassa Juha Tapio, Erin, JVG, Elastinen ja Samu Haber.

Lue myös: Esko Eerikäinen jakaa perhe-elämäänsä sosiaalisessa mediassa - ei halua tehdä somesta mörköä

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat