Kuva: Markus Rinne

Anna Erikssonin uusi elokuva julki pian - kuvien perusteella teos on yhtä raju kuin edeltäjänsä

06.07.2022 15:15 - Minttu Tikkanen

Elokuva saa Suomessa ensi-iltansa syyskuussa.

Muusikkonakin tunnetun Anna Erikssonin, 45, esikoisohjaus M samaan aikaan kohahdutti, mutta myös keräsi ylistystä ilmestyessään vuonna 2018. Pian saadaan nähdä valkokankailla Erikssonin seuraava tuotos, W-elokuva. 

Filmikamarin julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että maailmanensi-iltansa elokuva saa arvostetuilla Locarnon elokuvajuhlilla elokuussa. Suomessa elokuvan ensinäyttö on Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla syyskuussa. Eriksson itse on tiedotteen mukaan hyvin otettu elokuvan esityksestä Rakkautta & Anarkiaa -tapahtumassa, koska uskoo sen olevan hyvin otollinen paikka elokuvan esitykselle.

"W on ehdottomasti yksi tämän vuoden merkittävimmistä eurooppalaisista elokuvista. Se on ultramoderni teos, joka on tehty elokuvan rakastajille, jotka haluavat kokea jotain uutta. Suomen ensi-ilta R&A:ssa on minulle henkilökohtaisesti hyvin merkittävä asia. Elokuvafestarit ovat juuri se paikka, missä ihmisille pitää tarjota tajunnanräjäyttäviä kokemuksia", Eriksson intoilee.

Tiedotteessa elokuvan synopksista kuvaillaan näin:

"Eurooppa on kuolemansairas nainen, joka tappaa aikaa kiinalaisen mieskoneen seurassa. He ovat viimeisessä asemapaikassaan. Ulkona avautuu lumen peittämä autiomaa. Toisaalla, keskellä jäätikköä sijaitsevassa instituutissa, ryhmä hoitajia luulee edelleen pitävänsä yllä uutta maailmanjärjestystä. Muukalainen saapuu häiritsemään heidän transsiaan. Taistelu on hävitty. Viimeistä näytöstä ei seuraa kukaan."

Esimerkiksi roolituksesta uudessa elokuvassa ei ole vielä julkaistu tietoja, mutta ensimmäiset kuvat elokuvan synkästä tunnelmasta ovat julki.

Elokuvalta on odotettavissa samanlaista estetiikkaa kuin edeltäjältään. (kuva: Anna Eriksson, W)

Myös Eriksson itse on julkaissut Instagram-tilillään elokuvasta kuvan, jonka voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Anna Eriksson teki K18-elokuvan, esiintyy monessa kohtauksessa alasti - "Elokuva vaati alastomuuden"

Lue myös: Anna Eriksson kommentoi sanomisiaan Maija Vilkkumaasta - "Ei tule mitään takahuonetappelua"

Kilpailut

Uusimmat