Kuva: Laura Iikkanen / Discovery+

Me Naiset: Sara Sieppi avoimena kulutustottumuksistaan - "Saan nyt nauttia elämästä"

27.04.2022 20:15 - Iiro Myllymäki

Somevaikuttaja kertoo Me Naisille, että hän ei juuri seuraa rahankulutustaan.

Somevaikuttaja ja yrittäjä Sara Sieppi, 30, kertoo kulutustottumuksistaan Me Naisten haastattelussa. Sieppi osti helmikuussa toisen oman asuntonsa. Hän osti kaksion Etelä-Helsingistä alueelta, jossa neliöhinta hipoo 10 000 euroa. Sieppi onnistui säästämään käsirahan asuntohankintaa varten.

- Nykyinen tilanteeni on kymmenen vuotta jatkuneen työn tulos, mikään tästä ei ole syntynyt hetkessä. Olen menestynyt siinä, mitä teen ja saan nyt nauttia elämästä, jonka olen työlläni itselleni mahdollistanut, Sieppi sanoo Me Naisille.

Naisen ansio- ja pääomatulot olivat vuoden 2020 verotietojen mukaan 156 102 euroa. Sieppi kertoo ulkoistaneensa siivoamisen ja ruoanlaiton. Hän tilaa usein ruokansa kotiinkuljetuksella. Sieppi ei tavallisesti seuraa rahankulutustaan tarkasti.

- Minulle ei ole tyypillistä pitää kirjaa menoistani, enkä katso hintoja ruokakaupassa. Tiedän suunnilleen, mihin rahani menevät, ja se riittää. Olen suurpiirteinen ja kun olen jakanut jääkaappini toisen ihmisen kanssa, en yhtään jaksa sellaista, että sinun jugurtit ja minun jugurtit, Sieppi sanoo.

Me Naisille Sieppi on kuitenkin laskenut rahanmenoaan. Hän maksaa kuukausimaksua autosta, suoratoistopalveluista, kuntosalijäsenyydestä sekä netti- ja puhelinliittymistään. Tämän päälle tulee asunnon yhtiövastike.

- Tililtä juoksevat kulut ovat noin 3 000 euron luokkaa, Sieppi kertoo.

Sieppi sanoo, että tulojen lisääntyessä myös menot ovat kasvaneet eikä hän pode tästä huonoa omaatuntoa. Hän tekee paljon töitä, jotta pystyy kustantamaan elämäntyylinsä eikä jää katumaan tavaroihin tai palveluihin kuluttamaansa rahaa. Nainen haluaa sijoittaa omaan hyvinvointiinsa.

Lue myös: Sara Sieppi avautuu tapailukumppanistaan Iholla-sarjassa: "Ihana ja hieno ihminen"

Lue myös: Sara Sieppi ajautui bikinikuvakohun keskelle, purkaa tuntojaan Iholla-sarjassa - "Olin ihan sokissa"

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat