Kuva: Riia Frost

Jarno Hatakan mielestä Diili-kilpailussa ei ollut mitään haastavaa - kertoo syyn

21.03.2022 17:15 - Riia Frost

- Luulen, että pystyin ehkä vähän enemmän näkemään kokonaisvaltaisemmin asioita, Hatakka toteaa Voice.fi:n haastattelussa.

Voice.fi:n haastattelussa vierailivat Jarno Hatakan, 46, lisäksi Diili-ohjelman kilpailijat Sirly Ylläsjärvi, 34 ja Mikko Vehmas, 43. Koosteen haastatteluista voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Monia viihdyttänyt bisnesmaailmassa pyörivä ohjelma Diili palaa jälleen uudella kaudella. Toisen kauden yhtenä kilpailijana nähdään hankintapäällikkö Jarno Hatakka, joka on koulutukseltaan insinööri ja ammatillinen opettaja. Paljon kokemusta ihmisläheisestä työstä siis löytyy ja hän uskoo siitä olevan kilpailussa hyötyä.

- Varsinkin opettajan työ on pitkälti joukkueen ja ammattitaitoisten ihmisten johtamista. Siinä pyritään saamaan ihmiset tekemään asioita, jotka vievät samalla heitä ja yhteistä hyvää eteenpäin. Ja varsinkin tässä kilpailussa tiimin merkitys on älyttömän suuri, jotta ei johtoryhmän eteen joudu, Hatakka avaa.

Hatakka on kauden vanhin kilpailija, joten hän uskoo sen myös auttavan häntä pääsemään pitkälle haastavassa kilpailussa.

- Luulen, että pystyn ehkä vähän enemmän näkemään kokonaisvaltaisemmin asioita, Hatakka toteaa.

Hatakka kuitenkin painottaa, että ikä on loppujen lopuksi hieman häilyvä käsite.

- Täällä on todella kovaa porukkaa ja voin sanoa, että koin itseni näin ”vanhanakin” hyvin samanikäiseksi ja -henkiseksi kuin kaikki muutkin, Hatakka lisää.

(kuva: Mona Salminen)

Mielenkiintoista Hatakassa on myös se, että hänellä on kokemusta politiikan maailmasta jo liki 30 vuotta, vaikka tosin ehkä enemmän seurakunnan puolelta.

- Politiikasta olen oppinut sen, että kun äänestetään, niin et voi voittaa. Joskus tulee sellaisia asioita, joissa jäät häviölle, mutta siitä huonostakin ideasta ja päätöksestä täytyy etsiä itselle ne hyvät asiat. Ja lähteä sitten niitä edistämään. Eli ei kannata jäädä märehtimään, Hatakka toteaa.

Ei vettä viiniksi vaan roskaa kullaksi

Hatakka on väittänyt osaavansa muuttaa niin sanotusti roskan kullaksi, mutta tärkeää on myös saada koko tiimi tekemään samoin. Hatakka kuitenkin kertoo, ettei hänen niin sanottua "kultasormitaitoaan" tarvinnut opettaa muille kilpailijoille, joita hän kuvaili armottomiksi myyntimiehiksi ja -naisiksi.

- Tarkoitan tuolla taidollani sitä, että pystyn helposti uskottelemaan ihmisen tajuavan, mitä hän tarvitsee, vaikka hän ei olisi sitä itse vielä sisäistänytkään, Hatakka avaa.

- Tosin olen itsekin aika hyvä uhri myös tällaiselle. Olen esimerkiksi ostanut Airfryerin, joka on minulle täysin turhake, jota en oikeasti tarvitse, Hatakka vitsailee.

Diili-ohjelman haastavuudesta on puhuttu jo ensimmäisellä kaudella, mutta Hatakan mielestä kilpailussa ei ollut hänelle mitään kovin vaikeaa.

- Mielestäni kaikki tehtävät olivat mukavuusalueellani. Mikäs sen mukavampaa kuin tehdä jotain älyttömän haastavaa ja yrittää suoriutua siitä todella hyvin, Hatakka toteaa.

Diilin toinen kausi eroaa aiempaan siten, että tällä kertaa palkintona on 20 000:n euron starttiraha voittajan aloittavalle yritykselle sekä mahdollisuus saada Linnonmaa yhtiökumppaniksi. Hatakka ei saa kuitenkaan liikaa paljastaa liikeideastaan, mutta uskaltaa hieman kertoa, mitä alaa se koskisi.

- Se liittyy kaikkien suomalaisten arkeen, jotka käyvät kaupassa. Siitä olisi hyötyä sekä kauppaliikkeille, että asiakkaille, Hatakka paljastaa.

Diili-ohjelma alkaa 31. maaliskuuta kello 20 Nelosella. Kilpailun pomona toimii tälläkin kaudella tunnettu juontaja- ja yrittäjäkonkari Jaajo Linnonmaa.

(kuva: Diili kausi 2 promo group / Mona Salminen)

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat molemmat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Jenni Janakka Luokkakokous-seksikohtauksestaan Jaajo Linnonmaan kanssa: "Sanoin, että kosket mihin kosket"

Lue myös: Käytätkö jonkun toisen Netflix-tunnuksia? Luvassa voi pian olla lisämaksuja

Kilpailut

Uusimmat