Kuva: AOP / Pasi Murto

Podcast: Sointu Borg muistaa, kuinka häntä kohdeltiin 5 vuotta sitten - "Tätä ei saisi sanoa"

30.10.2021 08:15 - Lauri Kujanpää

Sointu Borg on saanut Diili-voiton myötä valtavan määrän positiivista palautetta. Borg myös kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa, kuinka tiettyjen ihmisten käytös häntä kohtaan on muuttunut.

Diili-ohjelman voittanut Sointu Borg, 29, on noussut henkilöksi, joka on inspiroinut monia. Borg kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa, että jopa yllättyi, millaista palaute oli voiton jälkeen.

- Se oli vaikuttavaa ja jopa pelottavaa. Voiton jälkeen sain tuhansia viestejä, joissa miehet ja varsinkin nuoret naiset kertoivat, kuinka he ovat saaneet rohkeutta esimerkiksi työnhakuun tai elämänmuutokseen. He lähettelivät kuvia parisuhteistaan ja jopa oikeussaleista, Borg sanoo juontaja Aki Linnanahteelle, 42.

- Luulen, että pinnan alla on kytenyt jotain, jonka minä sitten nostin pintaan ja olin tavallaan välijohdin, Borg jatkaa.

Borg on huomannut, että monien viihdealan ihmisten käytös häntä kohtaan on muuttunut voiton myötä. 

- Tätä ei varmaan saisi sanoa, mutta kun puhutaan viihdealasta, niin joskus minua on saatettu kohdella kuin olisin vain roska jaloissa, ja nyt ne samat ihmiset hehkuttavat, kuinka kova muija olen. Totta kai olen kohtelias ja kiitän, mutta muistan edelleenkin, mitä mieltä he ovat olleet viisi vuotta sitten.

Voit kuunnella koko jakson esimerkiksi YouTube- ja Spotify-palveluista.

Lue myös: Podcast: Vaikea äitisuhde opetti Roope Salmiselle vanhemmuudesta varoittavan esimerkin kautta

Lue myös: Niko Saarinen kommentoi kohulausettaan podcastissa: "Minusta se ei ollut edes hauska"

Kilpailut

Uusimmat