Kuva: AOP

Renny Harlin paljastaa MTV:lle, mitä asiaa katuu elämässään eniten - "Usko järkkyi pahasti"

08.10.2021 15:15 - Lauri Kujanpää

Harlin oli pitkään naimisissa näyttelijä Geena Davisin kanssa. Kun pariskunta erosi, Harlin vietti yhden yön assistenttinsa kanssa ja tästä syntyi Luukas-poika.

Ohjaaja Renny Harlin, 62, nousi 1980-luvun lopulla Hollywoodissa supersuosituksi ohjaajaksi ja hän oli 1990-luvulla naimisissa näyttelijätähti Geena Davisin kanssa.

Harlin, jonka elämästä on julkaistu vastikään kirja Renny Harlin - Ainutlaatuinen elämäni (Tammi),  kertoo MTV:n haastattelussa, että yksi asia häntä kaduttaa eniten elämässä.

- Ainoa asia, joka on ollut hirveän vaikea, on se, kun sain Luukas-pojan, jonka äidin kanssa minulla ei ollut pitkää suhdetta. Maksoin siitä henkisesti parikymmentä vuotta elämästäni, sillä yritin epätoivoisesti olla osana lapsen elämää ja olla isä. 

Luukas syntyi yhden yön suhteesta assistentti Tiffany Brownen kanssa. Samoihin aikoihin Harlin ja Davis erosivat virallisesti. 

- Meillä on ollut Luukaksen kanssa hyviä kausia ja sitten todella huonoja kausia. Hieman yli 1,5 vuotta sitten kutsuin Luukaksen, joka oli jo täysi-ikäinen, kesätöihin Suomeen ja hän tuli Luokkakokous 3 -elokuvaan mukaan. Vietimme kuukausia yhdessä ja hän pystyi tutustumaan siihen, millainen oikeasti olen.

Harlin sanoo, että haluaisi perustaa perheen vaimonsa Johannan kanssa ja olla oikeasti isänä ja aviomiehenä läsnä. 

- Tässä 20 vuoden aikana usko siihen, että voisin olla hyvä isä ja ympärillä olisi hyvä perhe, järkkyi pahasti. Minulla ei ollut onnellisesta isäsuhdetta eikä tuntunut siltä, että Luukas sai hyvän isän. Suurin haaveeni on nyt, että saan Johannan kanssa perustaa perheen ja elää kaiken uudestaan ja oppia virheistäni. 

Voit katsoa haastattelun alta.

Jos video ei toimi, näet sen MTV:n sivuilta. 

Lue myös: "Poikabändi kasassa!" - tunnetut suomalaiset poseeraavat Renny Harlinin juhlissa hauskassa kuvassa

Lue myös: Renny Harlin kuvailee Johannaa elämänsä naiseksi - "Olin jo luovuttanut unelman, että voisi olla perhe"

Kilpailut

Uusimmat